seatec 2017 - Page 23

Laiva on maailman ensimmäinen nesteytettyä maakaasupolttoainetta (LNG) käyttävä jäänmurtaja. Molempien LNG-tankkien (kuvassa) koko on 400 kuutiota. Helsingin telakalla Hietalahdessa syksyl­ lä 2014. Polaris uitettiin ensimmäistä kertaa ulos telakkahallista tammikuussa 2016. Alukselle järjestettiin ensimmäinen merikoe 22.4.16. Arctech Helsinki Shipyard Oy:n toimitusjohtaja Esko Mustamäki kertoi elokuussa, että Polaris-jäänmurtaja on parhaillaan viimeisteltävänä. ” Kyseessä on niin sanottu monitoimialus. ”Aluksen konsepti saatiin tilaajalta eli Mustamäki korostaa, että vaikka ta öljynsekaista vettä voidaan imeä säiliöi- Liikennevirastolta. Laiva tulee jäänmurtaja- alusta ensisijaisesti on tarkoitus käyttää hin. Öljynkeräyskapasiteetti on 1  400 kuu- käyttöön Itämerelle ja siitä tulee Suomen jäänmurtotoimintaan, kyseessä on niin tiometriä. jäänmurtajalaivaston tehokkain alus”, to- sanottu monitoimialus. teaa Mustamäki. Alus on suunniteltu niin sanotulla ”Se pystyy vaativissa avomeriolosuh- nollapäästöperiaatteella, joten siitä ei las- Aker Arctic Technology Oy ja turku- teissakin toimimaan myös pelastusalukse- keta mitään jätteitä tai saastuttaviksi ai- lainen suunnittelutoimisto ILS Oy laativat na, hinaajana sekä öljyntorjuntatehtävissä. neiksi luokiteltavia aineita mereen. Kaikki konseptin perusteella Polariksen tarkem- Kun jokin laiva rakennetaan viranomais- kiinteä ja nestemäinen jäte varastoidaan mat työpiirustukset. käyttöön, sen varustelussa varaudutaan alukselle ja puretaan myöhemmin mais- usein öljyntorjuntaan.” sa. Aluksen kaksoislaita ja -pohja suojaavat ”Arctech teki sitten viel \][][XHH\Z\K]0[\\]00Z[[XX['B[ܚ[XH\[[Z\Hۂ\Z\0Z]\ܝKۚH]] B\\[ZH[Z[\HY\[0 \Z[[]\ݚ[[]]\ۂX]X M‚‚