seatec 2015 - Page 32

lakalle? Turun yliopiston Brahea-keskuksen professori Pasi Malisen mukaan on varsin todennäköistä, että Meyer Werft joutuu panostamaan tuntuvasti Turun telakan kehitykseen. Malinen totesi Ylen haastattelussa, että siinä missä korealaisilla tai norjalaisilla omistajilla ei ollut investointihaluja – koska jokaista laivaa tehtiin kuin viimeistä ikään – saksalainen toimija tuntuu näkevän nenäänsä pitemmälle. Malinen pitääkin telakkakauppoja loistavana uutisena Suomelle ja näkee myös valtion omistajuuden hyvänä asiana. Onkin selvää, että rakennusaikainen rahoitus on sellainen kesto-ongelma risteilijäkuvioissa, että leveitä hartioita tarvitaan taakkaa kantamaan. Miljardiluokan tuotteet ovat niin hintavia rakentaa, että valtion rahoituslaitosten täytyy olla mukana. BISNESVAINUISET SAKSALAISET Laivanrakennuksessa on satavuotiset perinteet sekä Suomessa että Saksassa. Meyer Werft on vuonna 1795 Papenburgissa perustettu perheyhtiö, jonka vuotuinen liikevaihto on 1,3 miljardia euron tasolla – joten aivan napeilla ei pelata. Lisäksi saksalaisten myynti on ollut kohdallaan: Turussa muistellaan vieläkin Oasis-aluksia seurannutta Sunshine-laivaa, joka oli käytännössä jo suomalaisten, kun viime hetkellä tuuli kääntyi etelään ja Meyer Werft vei rahakkaan RCCL-diilin. Turun ja Papenburgin yhdistäessä voimansa moiset kinat voidaan unohtaa. Jan Meyer totesi elokuisen kaupan yhteydessä, että nyt saadaan toimintaan uudenlaista joustavuutta. Samalla Meyer katsoi, että Turun telakan imussa koko suomalainen meriteollisuusklusteri voisi päästä kiinni uuteen kukoistukseen. Toimitusjohtaja jopa esitti kutsun nuorisolle, jonka kannattaisi harkita uraa telakalla. Näin auringonlaskun alaksi hau- jeluvaltuutettu Ari Rajamäeltä. Omistajan- ten ei ihme, että saksalaisia on tervehdit- kuttu marine olikin yhtäkkiä hyvin sitkeäs- vaihdosuutisen rantautuessa telakalle Ra- ty pelastajina. Telakkalaiset ovat keskustel- ti hengissä! jamäki kertoi Turun Sanomille olevansa leet uuden omistajan kanssa pitkään ja hy- niin iloinen, että tekisi mieli hypätä kat- vässä hengessä – suomalaisten työntekijöi- TUNNELMA KATOSSA toon – ja että kyseessä lienee koko uran den mukaan Meyer Werft on Turun tela- Harvoin on myöskään minkään yrityksen hienoin työpäivä. kalle paras mahdollinen omistaja. työsuojeluväeltä kuultu yhtä hehkuvia Rajamäen mukaan Turun telakan tu- Rajamäki ei lainannut Aleksis Kiveä, kommentteja, kuin neljäkymmentä vuot- levaisuuden epävarmuus on häirinnyt kaik- vaan toista suurta ajattelijaa, Tami ”Aurin- ta Turun telakalla työskennelleeltä työsuo- kien telakkalaisten elämää jo pitkään, jo- kokuningas” Tammista, jonka ohjeistus so- 30 seatec 2015