seatec 2013 - Page 17

säksi osaamiskeskuksella on tukirooli lai- noiden merkitystä ei voi väheksyä”, Var- nan pitää olla joustavaa ja ajassa elävää, eli vanrakennuksessa ja meriteknisten laittei- tia toteaa. muutostilanteet pitää huomioida mahdollisimman ripeästi”, Valtanen kertoo. den kehityksessä. Satakunnan Osaamiskeskusta joh- LIIKETOIMINTA KEHITTYY Ketteryys tuli tarpeeseen varsinkin taa kehittämispäällikkö Janne Vartia. Hän VARSINAIS-SUOMESSA vuosien 2008 ja 2009 aikana, kun tilaus- nostaa esille yhteistyön merkityksen koko Koneteknologiakeskus Turku Oy hallinnoi ten määrä laski talousnäkymien heiken- klusteriperusteisen ohjelman laajuudelta. Varsinais-Suomen osaamiskeskusta me- tyessä maailmanlaajuisesti. ”Klusterirakenne tekee sen, että me riklusteriohjelman osalta. Se toimii oppi- ”Ohjelmaa aloittaessa vuonna 2007 toimimme laajemminkin Suomessa. Esi- misympäristönä alan oppilaitoksille, yritys- työvoiman kysyntä oli suurta, ja toimialalla merkiksi Varsinais-Suomen ja Satakunnan ten henkilöstölle ja jatko-opiskelijoille. Sa- oli paljon töitä. Sen jälkeen tapahtui raju akselilla on monia toimintaa tukevia ra- malla keskus tarjoaa kehittämisympäristön muutos. Voimavarat kohdennettiin uuden- kenteita.” yrityksille ja niiden tutkimustoiminnalle. laisen liiketoiminnan etsimiseen ja kehittä- Kehittäjäorganisaatio Prizztech Oy Vastuu Varsinais-Suomen Osaamis- miseen, uusiin markkinoihin, uuteen osaa- hallinnoi toimintaa Satakunnassa. Kuten keskuksen kokonaisuudesta on ohjelma- miseen, sekä teknologioiden jalostamiseen muissakin osaamiskeskuksissa, alueen pai- päällikkö Juha Valtasella. totuttujen toimialojen ulkopuolella”, Juha kalliset vahvuudet ovat Vartian mukaan koko työn perusta. ”Toimimme sen pohjalta kansallisesti ja kansainvälisesti.” Valtasen mukaan osaamiskeskuksen Valtanen muistelee. toiminta on tiivistetysti ilmaistuna meriteollisuuden ja merellisen liiketoiminnan KOHTI LOPPUHUIPENNUSTA kehittämistä. Kukin osaamiskeskusohjelma toimii siis Varsinkin offshore-teollisuus on kes- ”Tavoitteenamme on toimia erityi- paikallisien vahvuuksiensa pohjalta, mut- kittynyt merkittävissä määrin Satakuntaan, sesti yritysten, tutkimus- ja oppilaitosten ta samalla kokonaisuutta ohjaa vahva ja tätä tietotaitoa on viety maailmalle. sekä julkisten toimijoiden rajapinnassa verkostoitumiseen ja yhteistyöhön täh- ”Kansainvälisyys on ollut vahvasti ta- tukemassa ja valmistelemassa monenlai- täävä ajattelu. Ohjelmajohtaja Mervi Pit- petilla, ja varsinkaan kehittyvien markki- sia pitkäjänteisiä kehityshankkeita. Toimin- känen nostaa tästä esimerkkinä Lounais- seatec 2013 15