proresto 3/2016 | Page 37

Jos ravintolassa kauppa käy hyvin, laatikostot ovat kovassa käytössä ja kuluttavat huomattavasti enemmän energiaa kuin silloin, kun liike on suljettu. ”Energiankulutusta ei siis voi mitata aivan samalla tavalla kuin kotitalouksissa käytettävistä laitteista”, hän lisää. Tuotekehityspäällikkö Ari Kahrola oli mukana standardia valmistelevassa kansainvälisessä työryhmässä. Myös hän toteaa, että laitteen käyttö ja käyttöympäristö vaikuttavat energiankulutukseen erittäin paljon. Kahrola tuo esille, että standardin suunnittelussa on pyritty huomioi­ maan ympäristöolosuhteet. Kylmälaitteet jaetaan karkeasti määritellen kolmeen eri luokkaan: normaalit keittiölaitteet, puoliammattimallit ja raskaan ammattikäytön ympäristön laitteet, joita kutsutaan myös tropiikkimalleiksi. Testausolosuhdeluokan pitää käydä ilmi heinäkuun alussa pakollisiksi tulleista tuotetiedoista. Esimerkiksi puoliammattimallin kaappien osalta pitää mainita, että laite soveltuu enintään 25 asteen ympäristölämpötilaan eikä sovellu käytettäväksi kuumissa ammattikeittiöissä. Raskaan ammattikäytön kylmäkaappien tiedoissa pitää lukea, että ne soveltuvat käytettäväksi enintään 40 asteen ympäristölämpötiloissa. ” Tilanne on vähän sama kuin kotona jääkaapin ovi olisi kokoajan auki. Riistaa Kylmäseltä! Käristykset ja rouheet Poronkäristys lastu 2,5 kg raaka Riistakäristys lastu 2,5 kg raaka Hirvikäristys lastu 2,5 kg raaka Sompio paistikäristys lastu 2,5 kg raaka Lämminsavustettu pororouhe 1 kg Lämminsavustettu riistarouhe 1 kg Kylmäsavustettu pororouhe 1 kg Riistakäristys 3,0 kg kypsä KYLMÄNEN FOOD Oy Urheilutie 3, 92500 Rantsila Puh. 040 681 4882 [email protected] www.kylmanen.fi KUVA: PORKKA FINLAND OY Standardin mukaisen kylmälaitteen energiankulutustestin valmistelua. Kuvassa vasemmalta alkaen Huurteen Compact Refrigeration ‑divisioonan laboratoriovastaava Juha Sipilä ja tuotekehityspäällikkö Ari Kahrola. 3/2016 proresto 37