proresto 3/2015 - Page 8

TOIMITUKSELTA SAUMAA IHMISENKOKOISELLE YRITTÄMISELLE MATKAILU- JA RAVINTOLA-ALAN suhdannetilanne on jatkunut heikkona vuonna 2015. Myynnit laskevat, kannattavuus heikkenee, henkilöstön määrä vähenee… mutta uuden alun ituja on niitäkin näkyvissä. Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n mukaan alalle on mahdollista saada 30 000 uutta työpaikkaa vuoteen 2025 mennessä. Muissa Pohjoismaissa matkailu- ja ravintolabisnekset kasvavat nimittäin jo ennätyksellisen nopeasti, ja esimerkiksi Ruotsissa alalle on syntynyt 52 000 uutta työpaikkaa vuodesta 2006 alkaen. Kaiken muun hyvän lisäksi uudet työpaikat mara-alalla helpottaisivat Suomessa kasvanutta nuorisotyöttömyyttä, sillä alan työntekijöistä kolmannes on alle 26-vuotiaita. Lukujen alla voi hyvinkin muhia vielä isompi vallankumous. Nuoret horeca-ammattilaiset saattavat kyllästyä pätkä- ja silpputöihin toisen renkinä ja perustaa rohkeasti omia yrityksiä. Tutkimusten mukaan Y-sukupolven edustajat – eli milleniaalit – suhtautuvat yrittäjyyteen myönteisesti etenkin, jos se samalla tarjoaa väylän tavoitella omia unelmia. Oma kahvila tai pieni ravintola voi olla juuri sellainen. Soitellen sotaan ei silti auta lähteä, vaikka nuoruuden innolla jaksaisi kuinka painaa pitkää päivää. Liikeidean, markkinoiden ja taloudellisten sekä henkilökohtaisten ominaisuuksien pitää yhdistyä onnellisten tähtien alla, jotta kaikki sujuu hyvin. Tarvitaan rautainen toiminta-ajatus, liikeideaan sopiva sijainti ja kyky lukea markkinoita, jotta yritys saadaan siivilleen. Joskus myös konkarin vinkki voi olla tarpeen. Heimo ”Hepe” Nieminen on toiminut pitkään yrittäjänä ravintola-alalla Jyväskylässä ja miehellä on useampikin painava pointti vasta-alkajan pureskeltavaksi. Ensinnäkin yrittäjän tulee huolehtia omasta taloudestaan. Kun alusta saakka pitää kaikki tositteet tiliotteen mukaisessa järjestyksessä, säästyy paljolta turhalta työltä ja kirjanpitäjäkin peukuttaa. Toinen asia on vauhtisokeus – tai tarkemmin ottaen rahasokeus. Ravintolatoiminnassa tapaa liikkua – jos hyvin menee – paljon käteistä rahaa. Rahat, jotka ovat yrityksen kassassa ja tilillä eivät lähestulkoonkaan ole omia. Suurin osa rahoista on oikeasti tavarantoimittajien, verottajan, vakuutusyhtiön tai vuokraisännän – vaikka nuori sankariyrittäjä saattaa hetken rahakasaa fiilistelläkin. Niemisen neuvo on suhtautua kassassa olevaan rahaan kuin työkaluihin. Ne ovat olemassa vain, jotta yritys toimii. Pelimerkit muuttuvat rahaksi vasta, kun raha on siirtynyt omaan lompakkoon kaikkien kulujen ja verojen maksamisen jälkeen. Jokaisen yrittäjän kannattaa myös muistaa, että yrittäjyys on kestävyysurheilua. Lukeaksesi sähköisen proreston tableteilla tai Kunhan talouden suunnittelee pitkälle aikavälille ja varautuu mahdollisiin muutoksiin, ei ole älypuhelimilla klikkaa ihan polvillaan heti ensimmäisen vastoinkäymisen edessä. Ravintolatoiminta on maraton itsesi osoitteeseen: vaihtelevassa maastossa. Kun maisemat ovat kauneimmillaan, on kiirekin suurin. Yrittämisen www.proresto.fi onni ja taito on siinä, että onnistumisen hetket pystyy nappaamaan ilmasta ja laittamaan   talteen, pahan päivän varalle. Lehden sähköisen Aika usein näitä helmiä tulee vastaan asiakaspalvelun kautta. Suomalainen asiakas ei version lukeminen useinkaan ihmeellistä palautetta anna, mutta hyvä palvelu kyllä kantaa hedelmää ennen ei vaadi erillisiä pitkää. Aina silloin tällöin elämässä kahvikuppi voi saada ihmisen taas raiteilleen. tunnuksia ja on täysin Silloin kupin tarjoajan hymy muistetaan, hyvällä ja pitkään. JUSSI SINKKO 6 proresto 3/2015 maksutonta.