prometalli 5/2016 | Page 41

” Pelkkä tekniikka ei välttämättä riitä. ”Euroopassa kulttuurieroista ei välttämättä vielä aiheudu suuria ongelmia, mutta vaikkapa Aasiassa ja USA:ssa myyntityössä tarvitaan toisenlaista otetta”, Olli toteaa. Myyntitykit moniosaajiksi Täydennyskursseilta haetaan Ollin mukaan uutta oppia, mutta myös uudenlaisia asenteita, ideoita ja ajatusmalleja. ”Maailma muuttuu koko ajan. Koulutus avaa silmiä.” ”Pelkkä tekniikka ei välttämättä riitä, kun bisnestä kehitetään. Kun yritysten henkilöstö tapaa koulutuksessa kollegoitaan, myös keskustelut heidän kanssaan tuovat uusia ajatuksia.” Metropolia AMK:n kursseja järjestetään pääasiassa ammattikorkeakoulun toimipisteissä – joita on pääkaupunkiseudulla noin 20 – mutta joskus myös paikan päällä yrityksen omissa koulutustiloissa. ”Oppiminen voisi kuitenkin olla tehokkaampaa, jos teollisuusyrityksen henkilöstö voisi koulutuksen ajaksi irrottautua työkuvioistaan”, Olli pohtii. Myynnin ja markkinoinnin kursseille osallistuvien pohjakoulutukset vaihtelevat: osa on myynnin valmiita ammattilaisia, mutta mukana on myös paljon tekniikan ihmisiä. Olli korostaa, että menestyäkseen on pysyttävä ajan hermolla ja hankittava osaamista myös oman alan ulkopuolelta. ”On oltava liikkeessä koko ajan – alasta riippumatta. Silloin näkee, mihin suuntaan ollaan menossa ja miten markkinat kehittyvät.” ”Nykyisin työelämässä tarvitaan monenlaisia taitoja. Asiajoten hyvin koulutettu myyjä voi tällä tavoin tehdä enemmän kauppaa”, hän sanoo. Muutenkin uusia tekniikoita ja välineitä voitaisiin Ollin mukaan käyttää enemmän markkinoinnissa. ”Metallialan yrityksillä voi olla näissä kysymyksissä vielä kasrajapinnassa tavallaan kaikki ovat myyntihenkilöitä.” ”Moniosaaminen on tarpeen. Teknisen osaamisen lisäksi tarvitaan kokoustekniikkaa, kielitaitoa sekä esiintymistaitoa”, Olli luettelee. Yhtenä esimerkkinä moniosaamisen korostumisesta täyden- oppimista. Alan tuotteiden myyjillä voi olla nykyajan tietotek- nyskoulutuksessa hän mainitsee Metropolia AMK:ssa suunnit- niikka hallussa, mutta muutoin kaupankäynnissä operoidaan teilla olevan useamman viikon pituisen kurssikokonaisuuden, paljolti vielä perinteisillä toimintamalleilla.” joka on suunnattu teollisuusyrityksen myyntihenkilöstön yläpor- Jos tuotteita on tarkoitus markkinoida ja myydä kansainväliselläkin tasolla, tarvitaan vähintään kielten osaamista – sii- taalle. ”Koulutuksessa käydään läpi oikeanlaista toimintaa myyn- henkin on koulutusta olemassa – sekä eri kulttuurien jonkin­ titilaisuudessa – samoin kuin sitä, miten saadaan aikaan asteista tuntemusta. entistä parempia kauppoja.” n 5/2016 prometalli 41