prometalli 5/2016 - Page 51

VALMISTUSTEOLLISUUDEN PITÄMINEN SUOMESSA ON MAHDOLLISTA CM Toolsin toimitusjohtaja Juha Martikainen. Tuotantotyötä voidaan tehdä kannattavasti myös Suomessa. Lisäksi asiantuntijatyötä voidaan käyttää alihankintana tar- Näin uskoo valmistusteollisuuden palveluita kehittävä CM peen mukaan tuotannon kaikissa vaiheissa. Tools Oy. Yrityksen tavoitteena on palauttaa ajatus ”Made in Finland” yhä useampaan valmistusteollisuuden tuotteeseen. ”Valmistavan teollisuuden tuotantokustannukset saadaan CM Tools käyttää suunnittelun ja tuotannon tukena myös muovin ja metallin 3D-tulostusta. Tulostus auttaa tuotekehittelyssä sekä tekee yksittäiskappaleiden ja piensarjojen val- mielestämme kohtuullisiksi kahdella keinolla: ajanmukaisella mistuksen järkeväksi. 3D-tulostamalla on onnistuttu tekemään automaatiolla ja osaavalla suunnittelulla”, sanoo CM Toolsin jopa ruiskupuristusmuotin prototyyppi, jolla tehtiin mallikappa- toimitusjohtaja Juha Martikainen. leita tuotekehityksen tuoksi. Kulukuria automaation ja osaamisen Reipasta kasvua vuoden aikana alihankinnalla ”Toivottavasti voimme osaltamme olla mukana suomalaisen Kustannustehoa suomalaiseen tuotantoon CM Tools on hake- talouskasvun elvyttämisessä”, Martikainen sanoo. nut – ja löytänyt – kehittämällään tuotantomallilla. Malli perus- Viime vuoden aikana CM Tools itse on kasvanut yritysos- tuu suunnitteluun ja automaation tehokkaaseen käyttöön. Sen toin ja orgaanisesti ja toimii nyt Lahdessa, Porvoossa ja Vaa- rakentamisessa on hyödynnetty kokemusta ja uusinta tietoa. sassa. Sen palveluksessa työskentelee yli 70 ihmistä. CM Toolsin ammattilaiset suunnittelevat ja rakentavat asi- CM Tools tekee valmistusteollisuuden yrityksille tuotanto­ akkailleen kokonaisen tuotantolinjan, yksittäisen solun tai automaatiota, työvälinevalmistusta, huolto- ja elinkaaripalve- simuloivat yksittäisen tuotteen valmistusta ennen työvälineiden luita sekä koneistusta ja sopimusvalmistusta. n valmistusta. Näin valmistavassa teollisuudessa toimivat asiakkaat välttyvät turhilta investoinneilta, ylimääräisiltä ylläpito- ja huoltokuluilta sekä kehitystyön tuomilta kustannuksilta. Henkilöstökuluissa asiakasyritykset pystyvät säästämään, kun hyvän suunnittelun avulla tehostetaan tuotantotekniikoita. Lisätietoja: juha.martikainen@cmtools.fi, www.cmtools.fi 5/2016 prometalli 51