prometalli 5/2015 | Page 26

Raumalla sijaitseva Seaside Industry Park (Sipra) on ras- yhteinen ympäristölupa, joka helpottaa yritysten sijoittumista kaan metalliteollisuuden puisto, joka tarjoaa tiloja meriteolli- alueelle, lupa on ensimmäinen laatuaan Suomessa.” suudelle, mutta myös muulle metalliteollisuudelle. Keskeisenä ­ideana on tasapainottaa meriteollisuuteen liittyviä kausivaih- Puisto ui vastavirtaan teluita. Luukkosen mukaan puisto ja siellä toimivat yritykset uivat vas- Seaside Industry Parkin toiminta alkoi 18.3.2014, jolloin entisen STX:n telakan alueen omistus siirtyi Rauman kaupungille ja alueen hallinta Rauman Meriteollisuuskiinteistöt Oy:lle. Rauman Meriteollisuuskiinteistöt Oy:n toimitusjohtaja Timo Luukkonen kertoo, että toiminta on lähtenyt hyvin käyntiin. ”Puolentoista toimintavuoden aikana puisto on saatu hyvään vauhtiin, alueella toimii 25 vuokralaista, joilla on puistossa noin 300 työpaikkaa. Alueen vuokratilojen käyttöaste on tällä hetkellä yli 80%, joka ylittää tavoitteen. Puistolla on ” tavirtaan: yleinen taloustilanne ei juuri alueella näy ja yritykset ovat pystyneet kehittämään liiketoimintaansa puiston avulla. ”Keskeinen vuokralaisemme Rauma Marine Constructions on laivanrakennuksen hiljaiselon aikana onnistunut löytämään uusia tuotteita, tekeillä on kelluvan virkistysalueen valmistaminen Yhdis­tyneisiin Arabiemiirikuntiin. Aikaisemmin kesällä se teki jäänmurtaja Otson muutostöitä.” Rauma Marine Construction ja M ­ illog Oy solmivat myös kesällä yhteistyösopimuksen Merivoimien alusten elinkaaripal- Vuokratilojen käyttöaste on tällä hetkellä yli 80%. 24 prometalli 5/2015