prometalli 4/2014 | Page 44

teluita, ulkopuolinen toimija tuo kustannustehokkuutta. Esimer- Todelliset kustannukset kateissa kiksi me liikutamme henkilökuntaa aina sinne, missä sitä tarvi- Palveluiden ulkoistamisella haetaan perinteisesti toiminnan taan. Silloin logistiikka ei muodostu kiinte- tehostumista ja säästöjä. Joskus voi olla vai- äksi kustannukseksi, vaan se on muuttuva kea arvioida, kuinka paljon tyypillinen kone- kustannus”, hän kertoo. Mika Brandtin mielestä kannattaa har- ”Palveluiden paja säästää logistiikkakustannuksissaan ulkoistamisen avulla. Näin on varsinkin sil- kita tarkkaan tarvitaanko konepajalla ulko- ulkoistamisella haetaan puolista toimijaa, jos rakenne ja rakenteen perinteisesti toiminnan olla selvillä logistiikkansa aiheuttamista kus- vaatimat komponentit ovat jo hyvin hallin- tehostumista ja tannuksista ennen ulkoistuksen toteuttamista. säästöjä.” ”Olemme havainneet ongelmaksi sen, nassa ja tehokkaassa ERP-ohjauksessa. loin, jos metalliteollisuuden yrityksessä ei että metalli- tai teknologiateollisuuden yri- ”Jos pienkomponentit eivät ole tuottei- tykset harvoin tietävät tarkasti, kuinka suu- den rakenteissa, niin silloin kannattaa har- ret heidän logistiikkakulunsa todellisuudessa kita meidän kaltaista kumppania, joka pystyy tarjoamaan imuohjausmaailmaan tehokkaita ratkaisuja”, ovat. Ei ole mitään syytä epäillä, ettei teollisuuden puolella Brandt toteaa. päästäisi ulkoistuksen avulla 10–30 prosentin säästöihin”, Mika Brandt lisää, että vaikka rakenteet ja nimikkeet olisivat ERP-järjestelmässä kunnossa, niin kannattaa silti miettiä mihin omia resurssejaan käyttää. ”Onko perusteltua, että kaikki pienkomponentit hankitaan ostotilausten kautta, vai pitäisikö ABC-ajattelun kautta hakea tasot sille, mihin omat resurssit keskitetään. Silloin saadaan projektipäällikkö Pekka Paavilainen Suomen Transval Groupista arvioi. Ferrometalin toimitusjohtaja Mika Brandt ei mielellään arvioi säästöjä yleisprosentein, sillä hajonta eri tapausten välillä on liian iso. ”Kun palvelu ulkoistetaan piennimikkeiden osalta, joissa paras mahdollinen tuotto sieltä niin sanotuista painavista on paljon ostorivejä ja tapahtumia hoidettuna itse, niin yksin- riveistä. Pienempiarvoiset rivit, joiden hoitamiseen menee silti kertaisenkin matematiikan avulla saadaan selville, että niistä paljon aikaa, voidaan antaa kumppanin hoidettavaksi”, hän voidaan saada aikaan merkittäviä kustannussäästöjä”, Brandt kuvailee. summaa. 42 prometalli 4/2014