prometalli 4/2014 | Page 42

Valmistavassa teollisuudessa logistiikka on sitä, että tavarat ovat oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja asianmukaisesti Sisälogistiikkapalveluita tuottavan Suomen Transval Groupin projektipäällikkö Pekka Paavilaisen mukaan merkittynä. Lisäksi uloslähtevä tavara on merkitty, pakattu ja metalliteollisuuden yrityksillä on kehittämisen varaa logistiik- lähetetty oikein. kaan liittyvissä asioissa. Toisaalta konepajayrityksen täytyy keskittyä omaan ydin- ”Alalla tulee vastaan kohteita, joissa tavaran etsimi- toimintaansa, jolloin logistiikka voi jäädä lapsipuolen ase- seen tehtaan sisällä kulutetaan kohtuuttomasti aikaa”, hän maan. Metalliteollisuuden toimijan kannattaa silloin harkita, toteaa. missä määrin pyrkii järjestämään logistiikkansa itse vai kannattaisiko apua etsiä konepajan ulkopuolelta. 40 prometalli 4/2014 Kiinnitys- ja pientarvikkeiden logistiikkaan keskittyneen tukkuliikkeen Ferrometalin toimitusjohtaja Mika Brandt