prometalli 3+4/2016 | Page 62

SORVIN ÄÄRESTÄ Palstalla yhteistyökumppanimme kertovat toiminnastaan. UUSI PRIMA POWER CF3000-KUITULASERLÄHDE Prima Power on julkistanut pitkän tuotekehitystyön tuloksena tehostaa myös palveluliiketoimintaa ja Prima Power voi tarjota omaan suunnitteluun perustuvan ja itse valmistettavan kuitu- tuotteilleen parhaan tehokkuuden ja luotettavuuden niiden elin- laserteholähteen. Mallinimeltään CF laser on moderni ja suo- kaaren jokaisessa vaiheessa. rituskykyinen ja näin Prima Power on ensimmäinen laser- ja Prima Industrie konsernin hallituksen puheenjohtaja Gian- levytyökonevalmistaja, joka esittelee oman kuitulaserteho­ franco Carbonato on tyytyväinen saavutettuihin tuloksiin. lähteen. ”Oman kuitulaserlähteen myötä konsernimme saavutti erin- Laadukkaaseen tuotekehitykseen kuuluu myös pitkä tuot- omaisen tuloksen ja voimme tarjota asiakkaillemme aina heille teen testausjakso pilot-asiakkailla ja CF kuitulaserteholähteitä parhaiten sopivan ratkaisun. Se on mahdollistanut myös sen, onkin testattu usealla asiakkaalla ja eri toimialoilla jo lähes että olemme tuotteidemme valmistaja jokaisella osa-alueella”, vuoden ajan. Malleista CF3000 on ensimmäinen 3kW leik- hän sanoo. n kuutehon tuottava kuitulaserteholähde ja seuraava CF4000, 4kW leikkuutehon tuottava kuitulaserteholähde esitellään vielä Lisätietoja: www.primapower.fi tämän vuoden kuluessa. Uusi kuitulaserteholähde valmiste- [email protected] taan konsernin USA:n tehtaalla (Massachusetts, USA), ohjauslogiikka valmistetaan Italiassa (Barone Canavese, Torino), ja teholähdettä käytetään kaikissa konsernin levytyökoneita valmistavissa tehtaissa Suomessa, Italiassa ja Kiinassa. Prima Powerin pitkä ja vahva yhteistyö tähänastisen laserlähdetoimittajan IPG Photonicsin (USA) kanssa jatkuu entisellään. Yrityksen oma kuitulaserlähde tarjoaa konsernille kuitenkin nyt luotettavan vaihtoehdon. Kuitulaser on tämän päivän huipputeknologiaa ja se on konevalmistuksessa myös strategisesti merkittävä komponentti. Laserkoneiden odotetaan tuovan Prima Powerille merkittävää kasvua, jota lisää myös uusien mallien, kuten Laser Next-, Platino 2.0 Fiber-, Laser Genius- ja Combi Genius -koneiden viimeaikaiset julkistukset. Konsernin tavoite vuodelle 2016, kuitulasertuotannon ensimmäisenä vuotena, on vähittäinen toimitusten kasvu noin kymmenen yksikön kuukausittaiselle tasolle. Oma laserlähde 62 prometalli 3–4/2016 Prima Power Prima Power on yksi maailmanmarkkinoiden johtavia levyntyöstökoneisiin ja -järjestelmiin erikoistuneita yrityksiä. Tuotevalikoimamme on alan laajimpia ja palvelee asiakkaitamme erilaisissa sovelluksissa yli 70 maassa. Tuotantoyksikkömme ovat Suomessa, Italiassa, Yhdysvalloissa ja Kiinassa, joista toimitamme koneita ja järjestelmiä kaikkialle maailmaan. Olemme toimittaneet yli 10 000 konetta ja järjestelmää. Prima Power -tuotevalikoima kattaa laserleikkauksen, lävistyksen, kulmaleikkuun ja taivutuksen kaikilla automaatiotasoilla yksittäisistä työstökoneista joustaviin valmistusjärjestelmiin. Prima Power on Milanon pörssissä noteeratun Prima Industrie S.p.A:n työstökonedivisioona.