prometalli 2/2015 | Page 38

KUVA: VESA LAITINEN Lappeenrannan teknillisen yliopiston Professori Aki Mikkola sanoo että Suomessa on panostettu varsin paljon digitaalisten työkalujen käyttöön osana koneensuunnittelua, ja osaaminen on hyvällä tasolla. timallien avulla, jolloin fyysisten prototyyppien rakentaminen Uusien digitaalisten työkalujen käyttö on vielä alkuvai- jää prosessista kokonaan pois. Tästä huolimatta koneesta saa- heessa, mutta niitä hyödynnetään jatkuvasti enemmän. ”Niitä käytetään pienillä sarjoilla, muutamilla ja yksittäi- daan selville monenlaista tietoa. ”Näin selviää, miten kone käyttäy- sillä kappaleilla, mutta voi sanoa että muutaman vuoden sisällä on tapahtunut merkittävä muutos uusien työkalujen käytössä”, Lehto kuvailee. Virtuaalista testaamista ” Kolmiulotteisen tyy, mikä sen energiankulutus on tai onko tulostamisen koneessa jotain ongelmakohtia. Simuloin- ohessa on yleistynyt 3D-skannaaminen. Koneenrakennuksessa ja tuotekehityksessä avustavien työkalujen kehitys on tuonut mul- timallien avulla pystytään ymmärtämään paremmin koneen toimintaa, jolloin sitä voidaan myös parantaa”, Mikkola kertoo. Mikkolan tutkimusryhmän työn tuloksia on jo hyödynnetty jopa avaruusteknolo- listuksia muuallekin kuin valimoalalle. Professori Aki Mikkola giassa. He ovat avustaneet erilaisten satelliitteihin asennetta- johtaa Lappeenrannan teknillisen yliopiston konetekniikan vien komponenttien kehityksessä. osastolla tutkimusryhmää, joka keskittyy koneiden tietokonea- Esimerkkejä löytyy myös huomattavasti lähempää arkea. vusteiseen testaukseen. Mikkolan professuuri on virtuaalisuun- Simulaatiomallin avulla voidaan nähdä sekin, miten vaatteet nittelu, jonka avulla voidaan tietokoneavusteisesti analysoida käyttäytyvät pyykkikoneessa. koneiden liikkumista. Tästä hyötyy erityisesti koneensuunnittelu. Tutkimuksen päämääränä on analysoida koneita simuloin36 prometalli 2/2015 Näiden kahden ääripään välille mahtuu paljon erilaisia sovelluksia myös teollisuuden piiristä. Virtuaalisesti voidaan mallintaa muun muassa hissien vaijereiden käyttäytymistä.