prometalli 2/2015 | Page 11

Tilanteita tulkitaan omista itselle läheisistä ja helpoista lähtö- lökohtaisella esimerkillänne uudet rakenteet ja viekää ne käy- kohdista. Tällöin todellista, tosiasioihin perustuvaa tilanneku- täntöön. Viettäkää hikisiä päiviä, liatkaa kätenne, kuunnelkaa vaa ei kyetä synnyttämään”, Kokkonen kirjoittaa. työntekijöitänne, tulkaa töihin ensimmäisinä ja lähtekää viimeisinä”, Kokkosen ”vuorineuvossaarna” jyri- ”Elinkeinoelämä tarvitsee ravistelua ja sen kattojärjestöt vaativat totaalisen rakenneuudistuksen vastaamaan tämän aikakauden tarpeita. Se, mikä toimi 1950-luvulta 2000-luvun alkuun, ei enää toimi.” Muutu tai juutu Elinkeinoelämä tarvitsee ravistelua. ” yritysten sisäisen toiminnan kyvyttömyydessä vastata muuttu- Hän kehottaa johtajia työskentelemään viikonloppuisin ja tekemään itse työntekijöiden työtä. ”Milloin olette tehneet näin viimeksi”, Kokkonen tivaa. Juuri tässä piilee ongelman ydin. Mikroja makrotasolla yritysjohdolla on kokonaisval- Kokkosen mukaan EK:n jäsenjärjestöjen ja yritysten, etenkin PK-yritysten joukossa todelliset ongelmat piilevät see Facebookissa. taisen tilanteen lukutaidon puute: ”Johtajat eivät osaa kuvata omia prosessejaan eivätkä tun- neisiin markkinatilanteisiin. Julkilausumien oletuksena on, että nista todellisia ongelmakohteita. Kehityshankkeet suunnataan osaamisemme on maailmanluokkaa, johta