prometalli 1/2016 - Page 56

SORVIN ÄÄRESTÄ Palstalla yhteistyökumppanimme kertovat toiminnastaan. MENESTYKSEKÄS KONEISTUS JA TUOTANNON TASAPAINO Konepajat käyttävät erilaisia työstömenetelmiä valmistaessaan osia. Kaikilla on kuitenkin yhteinen tavoite: pyrkimys tuottaa määrätyt laatuvaatimukset täyttäviä työkappaleita tietyssä ajassa ja kohtuullisin kustannuksin. Useat yritykset saavuttavat tämän tavoitteen noudattamalla kapea-alaista mallia, jonka lähtökohtana on työkalun valinta ja käyttö. Ongelmat ratkaistaan, kun niitä ilmenee. Käänteinen lähestymistapa voisi kuitenkin vähentää kustannuksia ja parantaa tehokkuutta. Tuotannossa ei siis kannata odottaa ongelmien ilmenemistä ja tehdä niiden edellyttämiä säätöjä yksittäisiin työstötoimenpiteisiin, vaan keskittyä ennakoivaan suunnitteluun, jonka tavoitteena on poistaa hylätyt osat ja suunnittelemattomat seisokit kokonaan. Kun prosessi on vakaa ja luotettava, tuotantotalouden käsitteiden soveltaminen voi auttaa löytämään tasapainon tuotantovauhdin ja valmistuskustannusten välillä. Näin saadaan aikaan turvallinen ja talou­ dellisesti vahva pohja, johon nojaten valmistajat voivat valita työkalut ja lastuamisolosuhteet prosessin lopullista optimointia varten. Suomessa koululaitokset antavat perustiedot valmistustekniikasta mutta myöhemmin työelämän käytännön kokemukset antavat sisältöä aiemmin opittuun. Seco Tools tarjoaa eritasoista lisäkoulutusta yrityksille johtoportaasta koneistajaan STEP-koulutusohjelman pohjalta. n Lisätietoja: www.secotools.com VESILEIKKAUS – LASERLEIKKAUS – PLASMALEIKKAUS TI-Garnjet on erikoistunut teollisuuden leikkauspalveluun Haluamme taata asiakkaillemme laadukasta ja ammattitaitoista alihankintapalvelua. Olemme investoineet kilpailukykyiseen konekantaan, osaavaan henkilökuntaan ja nykyaikaisiin toimitiloihin. Käytämme laadunhallintajärjestelmää ISO 9001-2008 mukaisesti. Kattava raaka-ainevarasto varmistaa nopeat ja joustavat toimitukset kaikkialle Suomeen. Pystymme toimittamaan laajoja kokonaisuuksia, kuten leikkaus-, särmäys-, koneistus-, hionta-, hitsaus- ja maalauspalveluja yhteistyöverkoston kautta. n Lisätietoja: t.i@garnjet.fi, www.garnjet.fi 54 prometalli 1/2016