prometalli 1/2014 - Page 58

SORVIN ÄÄRESTÄ Palstalla yhteistyökumppanimme kertovat toiminnastaan. LEAN-PROJEKTI TUOTTI TULOKSIA STX:LLÄ Lean-kehityshankkeeseen kuului osana valmennusohjelma, AEL on toteuttanut yhteistyössä STX Finland Turun telakan kanssa Lean-kehityshankkeen. Projektin tavoitteeksi asetettiin jossa AEL valmensi STX:n valitsemat avainhenkilöt toimimaan tuotannon läpimenoajan puolittaminen putkipajan tuotantoyk- kehitystyön sparraajina ja henkilöstön valmentajina. Tämän sikössä. jälkeen avainhenkilöt valmensivat yrityksen muun henkilöstön toteuttamaan sovitut kehitystoimenpiteet. Valmennukseen sisäl- ”Saavutetut tulokset ovat hyviä. Olen vakuuttunut, että puolittamistavoite saavutetaan, kun kaikki parannukset on saatu tyi sekä työpajoja että työssä oppimista. AEL:n asiantuntijat päätökseen suunnitelman mukaisesti”, kertoo varustelupääl- toimivat STX:n tukena kehittämisen kaikissa vaiheissa. ”Yhteistyö AEL:n kanssa on sujunut erinomaisesti. Tehty likkö Janne Luukkonen STX:ltä. työ on ollut hyvin käytännönläheistä, mikä on myötävaikuttaKUVAT: STX EUROPE nut henkilöstön sitoutumiseen tehtyjä prosessiparannuksia kohtaan”, kertoo Luukkonen. Asiakkuusvastaava Arto Kyyhkynen AEL:stä on erittäin tyytyväinen STX:n johdon sitoutumiseen ja hyvään yhteistyöhön projektin aikana. Lisätietoja: Varustelupäällikkö Janne Luukkonen, STX Finland Turun telakka janne.luukkonen@stxeurope.com Asiakkuusvastaava Arto Kyyhkynen, AEL arto.kyyhkynen@ael.fi www.ael.fi Putkipaja tuottaa STX Finland Turun telakalle esivalmisteja soviteputkia rakenteilla oleviin laivoihin ja maailmanluokan matkustajaristeilijöihin. Putkipajan etuina STX:lle ovat erinomainen sijainti lähellä tuotantoa ja kyky reagoida nopeasti tuotannon tarpeisiin. Putkipajan tuottavuus nähtiin heikommaksi kuin ulkomaisilla kilpailijatelakoilla. STX käynnisti vuonna 2011 AEL:n kanssa yhteistyöprojektin tuottavuuden parantamiseksi. Projekti toteutettiin Lean-filosofiaa hyödyntäen, ja sen tavoitteeksi asetettiin tuotannon läpimenoajan puolittaminen. Projekti käynnistettiin AEL:n tekemällä virtausanalyysillä, jossa kartoitettiin prosessin pullonkaulat, odotusajat ja arvoa tuottavat ajat. Putkipajan epätasainen kuormitus havaittiin yhdeksi merkittäväksi läpimenoaikaa pidentäväksi tekijäksi. Saatujen tulosten perusteella päätettiin jatkotoimista prosessin tehostamiseksi. Keskeisenä tavoitteena oli valmentaa telakan henkilöstö itsenäiseen, jatkuvan parantamisen toimintaan. 56 prometalli 1/2014