prometalli 1/2013 | Page 44

nostettuun sekä reaktoripaineastian laippatason tiivistepintojen kunnostustyö. Valtava määrä huoltomiehiä Vuosihuoltoon osallistui Loviisan voimalaitoksen 500 työntekijän lisäksi noin 1??000 kunnossapidon ja tarkastusalan ammattilaista yhteensä 80 yrityksestä. Toimittajayritysten vuosihuoltoon osallistuneista työntekijöistä 90 prosenttia oli suomalaisia. Yritykset olivat suorassa sopimussuhteessa Fortumiin. ”Eniten väkeä oli suomalaisista laitehuoltoja ja tarkastuksia tarjoavista yrityksistä”, Raitanen kertoo. Vastaavan suuruusluokan huoltotapahtumia on Suomessa vähänlaisesti, mutta samalle viivalle pääsevät silti ainakin TVO:n ydinvoimaloiden vastaavat vuosihuollot sekä Nesteen Porvoon jalostamolla toteutettavat huoltoseisokit. Vuosihuollot tähtäävät voimalaitoksen turvallisen ja häiriöttömän toiminnan varmistamiseen. Viime vuonna Loviisan voimalaitoksella tuotettiin sähköä 8,06 terawattituntia, joka vastaa noin kymmentä prosenttia Suomen sähkönkulutuksesta. Ykkösyksiköllä tuotettiin 3,65 terawattituntia ja kakkosyksiköllä 3,96 terawattituntia. Käytettävyys hyvällä tasolla Vuonna 2012 Loviisan voimalaitoksen käytettävyyttä kuvaava käyttökerroin oli 87,6 %. Loviisa 1:n käyttökerroin oli 83,8 % ja Loviisa 2:n käyttökerroin 90,9 %.  Hyvin sujuneen 8-vuotishuollon vastineeksi kakkosyksiköllä tapahtui lokakuussa pääkiertopumpun tiivistevesijärjestelmän pieni vuoto, jonka vuoksi tuotanto jouduttiin keskeyttämään 5,5 vuorokaudeksi. Loviisan voimalaitoksen käytettävyys oli silti kansainvälisessä mittakaavassa hyvä, sillä maailmanlaajuisesti painevesilaitosten käyttökerroin oli viime vuonna noin 77 %. Marraskuussa Fortum ilmoitti, että Loviisan ydinvoimalaitoksen korkeapaineturbiinit modernisoidaan vuosien 2014– 2017 aikana. Turbiineiden modernisointi nostaa Loviisan voimalaitoksen sähkötehoa yhteensä noin 24 MW. Turbiinien modernisoinnit Fortumille toimittaa Skoda Power ja ne toteutetaan normaalien vuosihuoltojen yhteydessä. KUVA: FORTUM OYJ / TOMI PARKKONEN ”Vuosihuoltoon osallistui Loviisan voimalaitoksen 500 työntekijän lisäksi noin 1 000 kunnossapidon ja tarkastusalan ammattilaista yhteensä 80 yrityksestä.” Turbiinikvartetti tuunataan Modernisointihanke on osa Loviisan voimalaitoksen jatkuvaa parantamista, jolla varmistetaan laitosyksiköiden luotettava sähköntuotanto niiden käyttöiän loppuun saakka. Turbiinihankkeessa uudistetaan neljän korkeapaineturbiinin pesät, sisäosat ja pikasulkuventtiilit. Hankkeen avulla parannetaan merkittävästi turbiinilaitoksen sähköntuotannon hyötysuhdetta ilman, että reaktorin lämpöteho nousee. Koska modernisointi kohdistuu pelkästään turbiineihin, ei sillä ole vaikutusta reaktorilaitokseen tai ydinturvallisuuteen. Loviisan voimalaitoksen laitosyksiköiden yhteenlaskettu sähköntuotantoteho on nykyisin 992 MW. n 42 prometalli 1/2013