prometalli 1/2013 | Page 4

TOIMITUKSELTA SMART METAL Luet juuri ProMetallin ensimmäistä numeroa (joko paperilta tai netissä). Millainen media sitten on kyseessä? ProMetalli on ammattilaisen käteen sopiva työkalu, joka auttaa verkostoitumaan ja innovoimaan, löytämään uusia yhteistyökumppaneita ja ideoita. Metalliteollisuudella on pitkät perinteet ja uljas menneisyys Suomen rakentajana. ProMetallin viesti on, että myös tulevaisuus on valoisa – kunhan se vain taotaan muotoon ja mieleiseksi. Me uskomme, että valmistavalla teollisuudella on vielä isännän ääni ja sanansa sanottavana. ProMetalli katsoo, että alan teknologiakehitys on vasta pääsemässä vauhtiin. Uudet valmistusteknologiat ja uudet materiaalit muuttavat kuvaa siitä, mitä pidämme kannattavana – ja ylipäänsä mahdollisena. Automaatio on ollut metallialalla valtavirtaa jo pitkään, mutta esimerkiksi joustavan automaation ja robotiikan hyödyntäminen tuotannossa tarjoaa edelleen mielenkiintoisia mahdollisuuksia. Mikro- ja nanovalmistus on tulossa vahvasti myös konepajoihin, samoin erilaiset hybridivalmistuksen toimintamallit. Konepajat ovat myös yhä enenevässä määrin ohjelmistotaloja. Samalla kun ProMetalli tähyää tulevaisuuteen, se ymmärtää tarpeen pitää ankkuri tiukasti tässä hetkessä. Osaamisesta ja osaajista on pidettävä huolta tänään, niin se kantaa hedelmää huomenna. Onko metallialan työvoiman potentiaali riittävän hyvin hyödynnetty innovoinnissa ja kehittämistyössä? ProMetalli kuuntelee alan konkareita ja tuo esiin hiljaista tietoa. Pelkällä pienen piirin keskinäisellä kehumisella ei pitkälle pötkitä. Me väitämme, että liiketoiminnan strateginen uudistaminen on harvalla alalla niin välttämätöntä kuin metalliteollisuudessa. ProMetalli tarjoaa strategista selkänojaa tiukassa paketissa ja auttaa nostamaan toimialan bisnesajattelun tasoa. Metalliala ei ole erillinen saareke suomalaisessa elinkeinoelämässä, vaan sen on muututtava siinä missä muunkin työelämän. Työntekijöiden kouluttaminen on pajoilla itsestäänselvyys, mutta vastaavasti johtamisprosessien kehittämisessä ja vakioinnissa on vielä hommaa. Töitä kuitenkin tehdään koko ajan. Esimerkiksi Teknologiateollisuuden tekemän Henkilöstöselvitys 2013 -kyselyn mukaan konepajat eivät suinkaan mene säkki päässä tulevaisuuteen, vaan huomispäivään varaudutaan taantumassakin. Kyselyn mukaan pk-yritykset a ­ ikovat lähivuosien aikana palkata jopa viidenneksen lisää hen