prometalli 1/2013 | Página 20

asema on parantunut ja se selviää muita pääaloja paremmin meneillään olevasta myllerryksestä. Kirjoittajakolmikko perustelee näkemystään muun muassa sillä, että Suomen johtavat konealan yritykset ovat hyödyntäneet globalisaation tarjoamia mahdollisuuksia ja ovat myös eturintamassa integroimassa koneisiin älyä, softaa ja palveluita.  Tämäkin kolmikko huomauttaa, että Suomessa on kilpailijamaihin verrattuna pk-yritysvaje. Kaikissa vahvoissa kilpailijamaissa on laaja keskisuurten yritysten joukko, jotka myös investoivat kotimaiseen tuotantoon enemmän kuin suomalais­ yritykset. Suomen kanssa eniten samankaltaisia ovat Ruotsi, Saksa ja Itävalta.  Kirjassa korostetaan, että Suomen menestymisen kannalta tärkeää onkin kasvattaa pk-yritysten, ja erityisesti keskisuurten yritysten määrää. Lisäksi näitä yrityksiä pitää kannustaa kasvuun ja kansainvälistymiseen sekä investoimaan kotimaiseen tuotantoon.  Alan luonteenomaisiin piirteisiin kuuluu, että toisin kuin elektroniikkateollisuudessa, kokoonpanolla on koneteollisuudessa merkittävä rooli koko ketjun arvonlisäyksessä. Konepajatuotteiden valmistus on vaativampaa eikä sitä voida pilkkoa yhtä pieniin osiin kuin elektroniikkateollisuudessa. Myöskään suurtuotannon edut eivät ole yhtä suuria kuin vaikkapa matkapuhelinten tai sormitietokoneiden valmistuksessa. n Lähde: Menestyvä alihankkija 2015, Teknologiateollisuus –? Väestö ikääntyy ja työvoima vähenee –? Toiminnot globalisoituvat ja maailma pienentyy –? Maailmantalouden painopiste siirtyy Aasiaan ja uusiin kasvaviin talouksiin –? Ympäristö on vaarassa, ja tarpeet suojella ympäristöä kasvavat –? Teknologia kehittyy edelleen ja uusia teknologiamurroksia on tulossa –? Epävarmuus ja odottamattomat riskit lisääntyvät Kone- ja metallituoteteollisuuden tulevaisuuden megatrendit: ?? % Työsuhteen kesto vuosia alle 1 ?? Työntekijät, % 10,3 14,4 6,6 11,2 6,0 6,4 10,4 12,0 5,9 6,0 10,8 Toimihenkilöt, % 11,6 13,2 9,4 13,9 6,7 5,9 8,8 12,2 5,9 4,2 8,2 1–2 3–4 5–6 ?? 7–8 9–10 11–15 ? Työntekijät: mediaani-ikä 43v Toimihenkilöt (ilman ylempiä): mediaani-ikä 44v Ylemmät toimihenkilöt: mediaani-ikä 37v ? –19 20–24 25–29 30–34 35–39 40–44 45–49 50–54 55–59 60– 16–20 21–25 26–20 yli 30 Kuvio 4.9 Kone- ja metalliteollisuuden henkilöstön ikäjakauma ja työsuhteen kesto vuonna 2006 Lähde: Teknologiateollisuus ry 18 prometalli 1/2013 55–59-vuotiaat. Sen sijaan ylempien toimihenkilöiden isoimmat ikäryhmät ovat 30–34 ja 35–39-vuotiaat. Työvoiman ikärakenteen yleisesti käytetty mittari on keski-ikä. Se oli