prologistiikka 3+4/2013 | Page 57

”Saumaton, tehokas logistiikka on tässä johtotähtenä”, Päivinen summaa. Kouvolalle johtavan rautatiehubin rooli lankeaa liki luonnostaan ja Päivinen näkee, että seudulla ollaan valmiina vastuuseen. ”Kaupallisen toiminnan lisäksi täällä on myös alan tutkimusta”, hän muistuttaa. Tähän liittyen samaan aikaan RAILFORUMin kanssa Kouvolassa avataan myös T²M-konferenssi. Kyseessä on liikenne- ja liikkumisen historian tutkimushanke, joka järjestetään kaksoiskonferenssina Kouvolassa ja Pietarissa. ”Myös tehty tutkimus palvelee liike-elämän tarpeita ja auttaa meitä fokusoimaan resursseja asianmukaisesti.” Kova koulutuskaappaus Todellisen kaappauksen Kouvola teki huhtikuun lopussa, kun VR Yhtymä Oy ja Kouvolan kaupunki allekirjoittivat sopimuksen, jonka mukaan kaupunkiin rakentuu rautatiealan koulutuskeskus. Käytännössä tämä tarkoittaa, että VR Koulutuskeskuksen (VRKK) toiminta siirtyy Helsingistä Kouvolan seudun ammattiopistolle (KSAO). Viime vuonna VRKK:ssa järje