prologistiikka 3+4/2013 | Page 56

AJASSA Palstalla yhteistyökumppanimme kertovat toiminnastaan. RAITEILLA TAAS RAILFORUM 2013 kerää kansainvälisen asiantuntijaja päättäjäjoukon Kouvolaan syyskuussa TEKSTI: SAMI J. ANTEROINEN Raideliikenteessä etsitään uusia innovaatioita ja liiketoimintamalleja, jotta menestys voisi jatkua hiilineutraalimmassa tulevaisuudessa. RAILFORUM 2013 -seminaari kokoaa rautatielogistiikan kansainväliset huippuasiantuntijat Kouvolaan 25. syyskuuta. Ensimmäistä kertaa järjestettävä seminaari on Kouvolassa hyvästä syystä. Kaupungissa sijaitseva tavaraliikenteen ratapiha on jo nykyisellään Suomen suurin – ja kasvunvaraa on vielä. Tavaraliikenteen ratapiha toimii myös kansainvälisten kokojunien kontti- ja terminaalikeskuksena sekä rautatiekaluston ja radanrakennuksen teknologiakeskuksena. Kouvolan ässä hihassa on sen maantieteellinen sijainti EU:n ja Venäjän välissä, kansainvälisen pääradan varrella. Logistiikkaa kehitetään seudulla monipuolisesti: Kouvolan sijainti valtateiden 6, 12 ja 15 varrella tekee kaupungista myös maan johtavan kuivasataman, joka palvelee kaikkia eteläisen taa Innorail-ohjelmaan liittyen, joten RAILFORUM2013 on ta- Suomen tärkeimpiä vientisatamia. vallaan jatkumoa tuolle perinteelle. Raidelogistiikka keihäänkärkenä Murroksesta mahdollisuus Seudun logistiikkaosaamista leimaa monimuotoisuus: erikois- Mitä sitten on luvassa Kouvola-talossa syyskuussa? Päivisen palvelut ja strateginen kumppanuus paremman tuloksen saa- mukaan tulossa on korkeatasoisia puheenvuoroja, tuoreita nä- vuttamiseksi ovat logistisen toiminnan kulmakivet. Kouvolas- kökulmia ja – tietenkin – verkostoitumismahdollisuuksia ja hyö- ta löytyykin joitakin valtakunnan innovatiivisimpia logistiikka- dyllisiä kontakteja. RAILFORUMin teemoina ovat rautatieliiken- alan yrityksiä, toteaa projektipäällikkö Simo Päivinen kaupun- teen aineelliset ja aineettomat investoinnit sekä rautatielogistii- gin elinkeinoyhtiö Kouvola Innovationista. kan liiketoiminnan kehitysnäkymät. ”Tältä pohjalta on hyvä ponnistaa ja erityisesti raideliiken- ”Toimiala on murroksessa ja tulee olemaan mielenkiintois- ne on alue, johon haluamme panostaa kaikin mahdollisin kei- ta kuulla, millaisena puhujamme näkevät tulevaisuuden, niin noin.” lyhyellä kuin pitkällä tähtäimellä.” Päivisen mukaan Kouvola–Pietari-raideyhteyden merki- Seminaarissa tullaan kuulemaan mm. Luoteis-Venäjän rau- tys ja potentiaali on jo vähän päässyt unohtumaan jopa alan tatieinfrastruktuurin investoinneista ja päästökauppajärjestel- omilta toimijoilta, koska itäraide (Trans-Siberian Rail) on viettä- män laajennuksen kuljetuslogistiikkaan tuomista muutoksista – nyt hiljaiseloa etupäässä globaalin taantuman takia. Peruskon- ja siitä, miksi Pohjois-Italian logistiikkaklusteri on kiinnostunut septi on kuitenkin toimiva ja yleisesti arvioidaan, että esimer- pohjoisen rautatiereitistä. kiksi Itämeren rikkidirektiivin käyttöönotto 2015 tulee vauhdittamaan siirtymää maanteiltä raiteille. ”Seminaarin on tarkoitus vähän herätellä ihmisiä huomaa- ”Esittelemämme konsepti on saanut vastakaikua Italiassa asti”, vahvistaa Päivinen. Kymenlaaksossa on lähtemässä käyntiin rautatiekorridori-hanke, joka vetää uudella tavalla yh- maan, että kiskot tuovat kassavirtaa”, Päivinen toteaa. Aikai- teen eurooppalaiset ja venäläiset kuljetusintressit. Hanke on semminkin kaupungilla oli ”kiskointensiivistä” seminaaritoimin- valtakunnallinen. 54 prologistiikka 3–4/2013