prologistiikka 3+4/2013 | Page 30

Varova Oy on keskittänyt toimintojaan Helsingin Vuosaaren satamaan. Varova keskitti toimintoja päin jakeluautoilla. Silloin asiakas saa tavarat helposti käsitel- Vuosaaren satama-alueelle tävässä muodossa.” Varova Oy:llä ei ole Suomessa yhtään ulkomaista alihankkijaa. Myös Keski-Euroopassa yritys on työllistänyt pääosin suomalaisia kuljettajia. ”Saksa on Varova Oy:lle suurin liikennealue. Listan kärki- Laitisen mukaan suurin osa Varovan 160 hengen henkilöstöstä toimii kuljetusten hallinnoinnissa ja suunnittelussa. Usein yrityksillä riittääkin päänvaivaa sellaisen oikean toimintatavan löytämisessä, jossa otetaan huomioon sekä ympä- päässä ovat myös Italia, Espanja ja Benelux-maat”, Laitinen ristömyönteinen ajattelu että tehokkaan jakelulogistiikan käy- mainitsee. tännön vaatimukset. ”Etelä-Euroopan kuljetukset ovat paljolti yhdistettyjä kulje- ”Olemme tehneet esimerkiksi tulliselvityksiä jo 65 vuot- tuksia, joissa käytetään sekä rekkaa, laivaa että junaa. Rauta- ta, siis vuodesta 1948. Tähtäimessämme ovat jo yrityksen tiekuljetuksia Varova Oy käyttää kuljetustoiminnassaan melko 100-vuotisjuhlat”, sanailee Laitinen. paljon ympäristösyistä.” Varova Oy on toiminut Helsingin Vuosaaren satamassa vuodesta 2008. ”Siirsimme myös Euroopan ja kotimaan liikenteen toimintomme Vuosaareen syksyllä 2012”, Laitinen toteaa. ”Takavuosina emme juuri olekaan toimineet satamissa. Vuosaaressa tilat ovat melko kalliit, mutta toimimalla sieltä voimme säästää aikaa ja ympäristöä.” Laitinen huomauttaa, että Varova pyrkii tietoisesti edelläkävijäksi yritysvastuullisena logistiikkaoperaattorina. ”Pienet tavaraerät kannattaa kuljettaa satamasta eteen28 prologistiikka 3–4/2013 Yhteinen yritys tehostaa kuljetuksia Viime vuosien taantuman aikana tavaravirrat Euroopasta Suomeen ovat Laitisen mukaan selkeästi pienentyneet. ”Päättelimme siitä, että jotakin olisi tehtävä pikaisesti”, hän toteaa. Niinpä Varova Oy päätti perustaa yhdessä Beweshipin kanssa uuden yhtiön, johon yhdistetään molempien yritysten kuljetuskalusto. Keväällä 2013 perustetun yhtiön nimeksi tuli Roadari Oy. ”Uuteen yhteisyritykseen siirtyy viisi henkilöä Varovasta ja