prologistiikka 2/2014 | Page 49

janheimolle: mitä teidän trukkivalikoimassanne on tarjolla? asiakas käsittelee, mitkä ovat varaston fyysiset mitat, millaiset Myös Pohjanheimo luettelee lukuisia vaihtoehtoja, joiden ovat lattiat, luiskat, kynnykset ja niin edelleen. Trukkimyyjän lisäksi hän huomauttaa, että vakiomallien lisäksi he valmista- edustaja kerää huomattavan määrän tietoa. Myös Rocla Solutionsin myyntijohtaja Matti Pohjanheimo vat asiakkaan tarpeen mukaan erikoistrukkeja. Lisäksi pitää päättää, ostaako trukin firman omistukseen, korostaa tarpeitten kartoittamisen tärkeyttä ennen tarjouk- vai onko järkevämpää vuokrata se esimerkiksi pitkäaikaisella sen tekemistä. Heidän yrityksensä edustajat käyvät mielellään sopimuksella. Trukkikaluston valintaan vaikuttavia asioita on asiakkaan tiloissa tekemässä mittauksia. ”Valintaan vaikuttavia asioita on todella paljon. suuri määrä, joten niiden hallinta vaatii asiantuntemusta, joka Haluamme mennä paikan päälle, jos se vain asiakkaalle alkaa olla yrityksissä katoava luonnonvara. ”Yrityksien trukkiasiantuntemus on vähentynyt vuosien saatossa. Syyt tähän ovat ymmärrettävät, sillä ne pyrkivät keskitty- sopii. Tällä varmistetaan, että konetarpeen kartoitus ei epäonnistu”, Pohjanheimo sanoo. mään omaan pääosaamiseensa ja olemaan hyviä siinä. Logistiikka- ja trukkipalvelut ovat mukana lähinnä välttämättömyy- Ilmaista työtä tenä, jota varten ei nähdä tarpeellisena palkata asiaan vihkiy- Pohjanheimo huomauttaa, että kartoituskäynnit ovat Rocla tynyttä asiantuntijaa”, Hannu