prologistiikka 1/2014 | Page 53

JARI GRÖNLUND LUOTSAA KEMIRAN GLOBAALEJA TAVARAVIRTOJA Kemiran logistiikkajohtaja Jari Grönlundin lähettämissä sähköposteissa on mukana muikea lainaus Napoleonilta: ”Amatöörit puuhastelevat taktiikan kanssa. Ammattilaiset keskittyvät logistiikkaan.” Toinen aiheeseen liittyvä viisaus muistuttaa, että armeija marssii vatsallaan – eikä tilanne ole sanottavasti erilainen suuren kemikaaliyrityksen kohdalla. ”Kuljetamme vuositasolla seitsemän miljoonaa tonnia tava- toteaa, että Venäjän logistiikkamarkkina on nuori ja alikehitty- raa”, kertoo Grönlund, joka aloitti Kemiran logistiikan nokka- nyt ja etäisyydet maan sisällä valtavat. miehenä seitsemän vuotta sitten. Kemiran tehtailta lähtee päivittäin 750 kuljetusyksikköä ”Eri kuljetusmuotojen yhdistäminen on meidän suurin haasteemme Venäjällä”, hän pohtii. Grönlundin mukaan Venäjän paperi- ja selluteollisuuden, öljy- ja kaivosteollisuuden sekä WTO-jäsenyys on jo sujuvoittanut toimintaa ja tullien odote- teollisuuden ja kunnalliseen vedenpuhdistamiseen liittyviä taan alenevan tuntuvasti 2015 mennessä. Ero länsimaiseen kemikaaleja. operaatioympäristöön kutistuu koko ajan. Grönlundille itselleen läheinen suunta on Venäjä, vaikka Jos haasteita mietitään laajemmassa kontekstissa, logistiik- Kemira panostaakin tällä hetkellä Aasiaan ja Etelä-Amerik- kajohtaja myöntää miettivänsä paljon sitä, että miten Kemi- kaan. ran yhteistyökumppanien kannattavuus säilyy tietyissä kuljetus- ”Asuin Moskovassa vuosina 1995-–1998, joten kokemusta on jo pitemmältä ajalta. Venäjälle meillä on paljon liikennettä ja olemme markkinajohtaja useissa paperikemikaa- muodoissa. ”Alalla on liikaa toimijoita ja kannattavuus on jatkuvasti koetukselle monella logistiikkayrityksellä.” leissa. Tällä hetkellä vedenpuhdistuskemikaalit ovat kasvubisnes”, Grönlund kuvailee. Imago reilaan! Toinen asia on sitten logistiikka-alan imago ja houkuttelevuus. Venäjä ja USA Grönlund on ollut 25 vuotta töissä kuljetus- ja huolintaliik- Grönlundin arvion mukaan Venäjän logistiikan kenttä on stabi- keissä ja tietää, että ala on paljon mainettaan parempi: lisoitunut viime aikoina kiitettävästi: koko kaupankäynnin kult- ”Tämä on mielenkiintoinen toimiala, jossa on paljon kan- tuuriin on tullut uutta ryhtiä ja se näkyy myös kuljetuspuolella. sainvälistä asennetta, monipuolisia kontakteja ja verkostoja – ”Logistiikan alan toimijat ovat yhä ammattimaisempia ja palveluvalikoima on monipuolistunut”, hän kehaisee. Grönlund toteaakin, että nykyisellään Venäjä ei ole mutta mistä johtuu, että korkeakouluista valmistuneet ihmiset eivät näihin töihin hakeudu?” hän kysyy. Grönlundin mukaan logistiikka-ala on epäonnistunut mikään erityisen hankala toimintaympäristö – ei ainakaan itsensä markkinoissa, kun kerran kyvykkäät nuoret suuntaavat USA:an verrattuna. Siinä missä Euroopassa ollaan totuttu käyt- muualle. Grönlundin mukaan he kyllä v