prologistiikka 1/2014 | Page 47

”Alalla on yleinen käytäntö, että langattomat lukuratkaisut on integroitu ERP:iin”, vahvistaa Raunio. Kun tieto liikkuu, tavara liikkuu Integraatiorajapintojen avulla varastonhallintajärjestelmän tietoja pystytään siirtämään järjestelmiin, joista ammennetaan hyödyllistä dataa muihin toimintoihin. Reaaliaikainen tieto tavaran liikkumisesta on kaiken A ja O – ja tehokas varastonhallinta auttaa laskemaan yrityksen toimitusketjun hallinnan kuluja merkittävästi. ”Yhä enemmän on sitä ajattelua, että fyysinen materiaalivirta on kuvioissa mukana koko ajan. Toimintaa rakennetaan varastomoduulin ympärille”, toteaa Raunio. ”Digivallankumous jatkuu vahvana myös tulevaisuudessa.” Tieto on tehnyt erilaisia materiaalivirtoja ohjaavia ratkaisuja jo yli 20 vuoden ajan ja sinä aikana systeemit ovat tulleet jatkuvasti entistä monipuolisimmiksi: ”Järjestelmään tehdään käyttöliittymiä useille eri osapuolille, kun vielä 10 vuotta sitten riitti yksi”, Raunio kuvailee muutosta. Nyt yksi ja sama järjestelmä ohjaa talon sisäisiä operaatioita ja ulottaa lonkerot ketterästi myös muualle toimitusketjuun. Varastobisneksen keskittyessä palveluvarastoihin keräilyn optimoinnin merkitys kasvaa. Kun päämiehiä on varastolla useita, tavarat sijaitsevat hyvinkin eri puolella jättihallia. Optimoitu keräilyreitti mahdollistaa tehokkaan toiminnan myös laajoissa varastoissa. WCS ohjaa reaaliajassa Uuden aikakauden logistiset haasteet ovat pedanneet otollisen maaperän erilaisille varaston ohjausjärjestelmille (WCS – Warehouse Control System). Kyseessä on ohjelmisto, joka ohjaa reaaliaikaisesti toimintaa varastoissa ja jakelukeskuksissa ollen koko ajan suorassa yhteydessä varastossa tapahtuviin toimintoihin. WCS-ohjelmiston vastuulla on pitää varaston automaattiset toiminnot sujuvina, myös ei-automaattisten toimintojen sekä yllättävien tapahtumien osalta. Ohjelmiston vastuulla on myös materiaalihallinnan osaprosessien tehokkuuden maksimointi. WCS -ohjelmiston on oltava päivittäin yhteydessä ylemmän tason järjestelmän kanssa – eli WMS:n kanssa – ja vaihdettava tietoja, jotka ovat oleellisia jakelukeskusten toiminnan kannalta. ”Kysymys on pitkälti siitä, miten pystytään yhdistämään toisaalta tuotannon ja toisaalta varaston palvelutasotarpeet siten, että sitoutunut pääoma pidetään minimissään koko ajan”, summaa Raunio. 1/2014 prologistiikka 45