prologistiikka 1/2014 | Page 10

Suomessa on yli 50 ulkomaankaupan satamaa, joista 23 on ”Onhan satamilla suuri merkitys oman alueensa elinkeinopolitiikassa”, hän muistuttaa. auki myös talvisin. ”Meriliikenteen kilpailukyky on nyt huolenaiheena. On ”Satamille pitäisi antaa kunnon tase. Jos yhtiöistä tehdään muistettava, että kyseessä on ekologinen kuljetustapa. Noin kovin köykäisiä ja ajatellaan, että niitä voidaan pääomit- 80 prosenttia tavaraliikenteen volyymistä kulkee meriteitse”, taa joskus myöhemmin, niin se on itsensä pettämistä. Lisäksi toteaa Suomen Satamaliiton toimitusjohtaja Annaleena kun muodostetaan osakeyhtiön hallitusta, siihen olisi koottava Mäkilä. laaja-alaista osaamista, jolla on kykyä vastata uudenlaisiinkin haasteisiin.” Suhdanteet huolena Satamaliitossa Suomen satamien suhdanteissa mentiin tavaraliikenteen osalta vuonna 2012 noin ”Yhtiöittäminen ei muuta sataman toimintaa, mutta hallintomalli kyllä viisi prosenttia miinukselle. muuttuu.” ”Satamien johto näkee yhtiöittämisen mahdollisuutena kehittää toimintoja ja linjata strategioita. Satamatoiminnoissa on erikoistuttu, mutta siinäkin on vielä jäljellä uusia mahdollisuuksia.” ”Kehittämisen polkuja olisi pohdittava. ”Loppuvuodesta 2013 marras-joulukuun liikennemäärissä tosin oli jo hieman piristymistä. Suuret Satamilla pitäisi olla oikeat työkalut kehitystyötä varten. Var- yleissatamat olivat vuonna 2013 kolmisen prosenttia miinuk- maankin joihinkin satamiin voisi tulla lisää tuulivoimaan liitty- sella. Alalla on kaiken kaikkiaan ollut haasteellinen vuosi.” viä palvelutoimintoja sekä LNG-polttoainejakelua. Näin sata- ”Kuitenkin on joitakin satamia, joilla viime vuonna oli jopa mat saavat uutta energiapoliittista roolia.” kymmenen prosentin kasvulukemia”, Mäkilä mainitsee. Keväällä 2014 liikenneministeriöstä valmistuu meriliikennestrategia. ”Satamien kilpailukyky pitäisi palauttaa. Olisi voitava keventää kuljettamisen kustannuksia”, Mäkilä korostaa. Aika ajoin on väitetty Suomessa olevan sellaisiakin satamia, joiden tavaravirrat ovat liian pieniä, jotta satamatoiminta olisi kannattavaa. ”Toimintaedellytykset ovat tärkeä kysymys. Olisi varottava sitä, että valtio alkaa ajatella satamia verkostoina, joita voisi Satamien yhdistyminen mahdollisuuksien rajoissa Mäkilän mukaan yhtiöittäminen saattaa viedä kehitystä satamien strategisiin kumppanuuksiin, ehkä jopa yhdistymisiin. ”Ne ovat kuitenkin hallinnollisia yhdistymisiä. Eivät sieltä laiturit katoa.” Yhtiöittäminen saattaisi keskittää useiden rannikkokaupunkien satamia yhdelle omistajalle. ”En usko, että kunnat kovin helposti jakaisivat omistajuut- supistaa samaan tapaan kuin lentokenttäverkostoja”, Mäkilä taan – mutta ei sitä voida poiskaan sulkea. Kyse on investoin- tähdentää. tivetoisesta toimialasta, ja haasteet ovat isoja. Omistajuutta ”Satamien omistajuus on ollut hajautettua. Satamatoimin- voisi ehkä jakaa logistiikka- ja muille toimialoille sekä teol- nan jatkaminen tai pä