KITA 8/2014 | Page 25

JOISSAKIN TALOYHTIÖISSÄ elää sitkeässä ”tieto”, jonka mukaan pankeista ei taloyhtiöille hevin lainaa heru yhtään isompaan remonttiin. ”Tietotoimiston” virkailijat kertovat pankkien olevan ynseinä etenkin taloyhtiöille, joilla on yhtään enemmän ikää. Taloyhtiöasiakkaista vastaava johtaja Irma Gillberg-Hjelt Danske Bankista kuitenkin tyrmää pihaparlamentin luulot: itse asiassa tätä parempaa hetkeä taloyhtiöremontille tuskin tulee vastaan ihan heti. ”Taloyhtiöiden remonttien lainoitus on meillä vahva fokusalue. Rahoitamme kyllä korjaushankkeet, kunhan taloyhtiöstä on pidetty huolta ja vakuudet ovat kunnossa”, hän toteaa. Gillberg-Hjelt muistuttaa, että kun aloittaa korjaushankkeen suunnittelun nyt, ehtii vielä hyödyntämään ennätysalhaisen korkotason. Taloyhtiölainat ovat pitkiä, joten osa lainasta kannattaa sitoa kiinteisiin korkoihin, jotka nekin ovat nyt alhaisempia kuin koskaan. ”Näin saadaan ennakoitua asumiskustannuksia, kun korkotason vaihtelu ei näy niin voimakkaasti rahoitusvastikkeessa”, hän lisää. Myös työvoimaa on tarjolla, sillä uudisrakentamisen puolella on viime aikoina ollut hiljaisempaa. Markkinahäiriön pitkät jäljet Mutta palataan hetkeksi vielä tuohon harhaluuloon siitä, että pankkien rahahanat ovat taloyhtiöille suljettu. Ihan tyhjästä se ei ole syntynyt – Gillberg-Hjelt arvelee, että takana on parin vuoden takainen poikkeuksellinen tilanne finanssimarkkinoilla. Tuolloin kaikki pankit olivat tiukoilla jälleenrahoituksen suhteen, eivätkö voineet tarjota taloyhtiöille kuin ”lyhyttä rahaa” eli korkeintaan 10 vuoden yhtiölainaa. ”Pankit eivät pääsääntöisesti voineet myöntää 20 vuoden lainoja, jotka sinänsä ovat taloyhtiöiden asukkaille järkeviä, koska ne pitävät lyhennyserät kohtuullisina”, Gillberg-Hjelt kertoo. Tilanne rahamarkkinoilla rauhoittui kuitenkin pian ja nyt lainaa on saanut entiseen malliin jo puolentoista vuoden ajan. ”Silti on mahdollista, että jos joku kyseli pidempiai