KITA 8/2014 - Page 36

TALOYHTIÖSSÄ TAPAHTUU Palstalla yhteistyökumppanimme kertovat toiminnastaan. JULKISIVUT UUSIKSI KERROSTALOREMONTISSA TEKSTI: MERJA KIHL JA ARI MONONEN KUVAT: HILTI (SUOMI) OY KUVA: ARI MONONEN Kolmen kerrostalon betonijulkisivut päällystettiin uusilla ja kestävillä kivimateriaalilevyillä Keravan Saviolla. Urakka kesti runsaat puoli vuotta. Remontin avulla kohennettiin talojen ulkonäköä ja pidennettiin julkisivujen käyttöikää useilla kymmenillä vuosilla. Samassa yhteydessä uusittiin ikkunat ja tehostettiin seinien lämpöeristystä. KERAVALLA MÄNNIKÖNTIE 29:ssä sijaitsevat kolme asuintaloa valmistuivat vuonna 1970. Taloista kaksi on viisikerroksisia ja yksi kolmikerroksinen. Niissä on huoneistoja kaikkiaan 61, joista yksi on liikehuoneisto. Taloja hallinnoivan As. Oy Kaarnakallion hallituksen puheenjohtaja Reijo Niiranen kertoo, että 44-vuotias kiinteistö oli jo selkeästi peruskorjausiässä. ”Pohdimme alkuvuodesta vaihtoehtoja ja totesimme, että peruskorjaus voidaan aloittaa joko putkista tai seinistä. Päätimme uusia seinät”, toteaa Niiranen. Projektipäällikkö Juha Puustinen sekä Hilti Oy:n julkisivuasiantuntijat Samu Niska ja Antti Häyrinen seuraavat remontin etenemistä. Taustalla näkyy As. Oy Kaarnakallion kolmikerroksinen talo, jonka julkisivu on jo valmis. ”Työt alkoivat keväällä 2014. Olemme tyytyväisiä siihen, että teimme oikean ratkaisun ja että työt ovat edenneet viimeistelyvaiheeseen.” Lisää lämpöeristystä julkisivurakenteisiin Remontista päätettäessä oli myös ratkaistava, millä tavoin julkisivut korjataan. Yksi vaihtoehto olisi ollut maalata elementit ja uusia vain ikkunat, kuten joissakin lähitaloissa tehtiin. Toinen olisi ollut eristerappaus. ”Halusimme kuitenkin uuden julkisivun, jolla olisi pitkä elinkaari. Hankkeen projektipäällikkö suositteli levyratkaisua, joka oli hiukan muita vaihtoehtoja kalliimpi mutta pitkäikäisempi. Levyjen toimivuustakuukin oli 40 vuotta.” ”Esitimme sitten levyvaihtoehtoa yhtiökokoukselle, ja levytykseen sitten päädyttiin.” Projektipäällikkö Juha Puustinen vakuuttaa, että julkisivun päälly