KITA 7/2016 | Page 60

KUVA: ESTERI PESULAKONEET OY ” Pesulat tulevat nyt takaisin myös kovan rahan asuinkerrostaloihin. Esteri Pesulakoneet Oy:n toimitusjohtaja Harri Karlingin mukaan on tyypillistä, että talopesuloissa on kapasiteetiltaan hieman suuremmat pesukoneet kuin mitä kotitalouksissa käytetään. KUVA: ISÄNNÖINTI ILKKA SAARINEN OY / JANNE STRÖMMER ”Yhtiöiden hallituksissa ei ehkä ole helppoa saada pesulan rakentamispäätöstä hyväksytyksi. Ennen päätöksentekoa on toki hyvä kartoittaa, millaista tarvetta yhtiössä on talopesulalle”, hän suosittaa. ”Ainakin opiskelija-asunnoissa ja muissa pienissä yksiöissä­ pyykinpesu on hankalaa, joten yhteisille pesutiloille olisi ehkä käyttöä. Kaupalliset pesulatkin ovat viime aikoina vähentäneet toimipisteitään.” Hyötynen kuitenkin epäilee, että talopesulat eivät kaikissa tapauksissa ole taloudellisia. ”Jos kiinteistössä ei enää ole tarvetta talopesulalle, tila voidaan muuttaa uuteen käyttöön. Viime vuosina pesulatiloja on muutettu esimerkiksi varastotiloiksi tai harrastekäyttöön. Joskus niistä on tehty kuntosalejakin”, Hyötynen luettelee vaihtoehtoja. ”Hiljattain eräässä 1970-luvun kerrostalossa toisaalta pohdittiin saunatilan muuttamista osittain talopesulaksi, koska jotkut talon kylpyhuoneet olivat liian pieniä pyykinpesuun. Asia ratkaistiin lopulta niin, että näitä kylpyhuoneita päätettiin suurentaa linjasaneerauksen yhteydessä sen verran, että kylpyhuoneeseen mahtuu oma pesukone.” Mikäli uudelle talopesulalle on tarvetta ja kysyntää ja sellai”Yhtiöiden hallituksissa ei ehkä ole helppoa saada pesulan rakentamispäätöstä hyväksytyksi. Ennen päätöksentekoa on toki hyvä kartoittaa, millaista tarvetta yhtiössä on talopesulalle”, isännöitsijä Kristiina Hyötynen tamperelaisesta Isännöinti Ilkka Saarinen Oy:stä suosittaa. 60 kita  7/ 2016 sen rakentamiseen päädytään, kosteuseristystä on kenties parannettava. ”Taloyhtiölle on laadittavat hyvät suunnitelmat, ja avuksi tarvitaan päteviä ammattilaisia”, tähdentää Hyötynen. n