KITA 6+7/2015 | Page 69

prosentilla. Lisäksi Helsingin kaupunki neuvoo ja antaa maksutonta apua taloyhtiölle hissin hankinnan suunnitteluun liitty- ”Hissisaneeraus jää siinä sitten helposti syrjään. Kyseessä on selkeä kilpailu siitä, mikä remontti priorisoidaan ensin vissä kysymyksissä. Taantuman tuulet Jos tarkan euron päivinä avustuksia heltiää investoinnista yli puolet, niin miksi sitten kaikki taloyhtiöt eivät jo säntää hakemuksia täyttämään? – Merilä tietää syyn: Helsingin talokanta on van- toteutettavaksi.” Enää ei kuitenkaan olla siinä tilan- ” Noin 147 000 helsinkiläistä elää teessa, että yksi vastarannan kiiski pystyy estämään hissi-investoinnin tekemisen. Vuonna 2010 voimaan tulleessa asunto- kerrostalossa, jossa ei ole osakeyhtiölaissa sanotaan selvästi, että hissiä. enemmistö päättää. ”Kustannukset jaetaan sitten suhteessa siihen, kuinka korkealla asuu. Ylemmissä haa ja monessa taloyhtiössä tuskaillaan jo valmiiksi, kun putkiremontti ja/tai julkisivuremontti paina- kerroksissa asuvat maksavat enemmän kuin alempana asu- vat päälle. vat.” 6 –7/ 2015  kita 67