KITA 6+7/2014 | Page 25

Sulamisvettä sisään peltikaton saumoista Suvisen mukaan Mannerheimintie 68:n talossa oli tyypillinen yläpohjaullakko, jossa on ollut tavarakomeroita. ”Vuonna 1999 ullakkokerrokseen rakennettiin asuinhuoneistoja. Ullakkohuoneistojen yläpohjista löytyi lukuisia rakennusvirheitä. Rakenteiden tuuletus, lämmöneristys ja höyrysulut osoittautuivat viallisiksi”, Suvinen kertoo katto-ongelman taustoista. ”Kun lumi suli katolla ja kohdatessaan kylmän pinnan, se jäätyi aiheuttaen jääpaanteen katon räystäille. Sen seurauksena peltisaumat altistuivat paineistetulle vedelle, jota ne eivät lähtökohtaisesti kestä ja tästä syystä vettä pääsi peltikaton saumoista yläpohjan rakenteiden kautta huoneistoihin.”  ”Tällaisissa tilanteissa yläpohjan rakenne vaurioituu hyvinkin nopeasti. Lisäksi ullakkoasuntojen rakentamisen yhteydessä vesikattoon oli rakennettu kattoikkunoita, joiden liittymät vesikattoon vuotavat helposti ilman huolellista suunnittelua ja toteutusta.” ”Perinteisesti peltikaton alla ei juuri ole käytetty aluskatetta. Loiville katoille tarvitaan kiinteä aluskate – kumibitumi- ”Lisäksi räystäille muodostuu vähemmän jääpuikkoja, jotka olisivat turvallisuusriski.” Tarjouspyyntöjen ja neuvottelujen jälkeen työt käynnistyi- kermi, joka kiinnitetään vedenpitävästi kaikkiin hormien ja kat- vät syksyllä. Urakoitsijaksi valittiin Pelti-Ässät Oy, jolla oli pal- toikkunoiden läpivienteihin.” jon kokemusta tämän tyyppisistä saneerauskohteista. Innocate Asioita oli vuosien mittaan pyritty korjaamaan vaihtamalla eristeitä ja uusimalla sisäkattoja, mutta se ei ollut auttanut. Innocate Oy laati uudet katon korjaussuunnitelmat kevät- toimi tilaajan valtuuttamana projektinjohtajana ja töiden valvojana. Laajan urakan kokonaishinnaksi tuli noin 450 000 euroa. talvella 2013. Ilmanvaihtokoneita ja hormeja