KITA 6/2013 | Page 96

UUTISMONTTU Palstalla yhteistyökumppanimme kertovat toiminnastaan. TALOTEKNIIKAN KEHITYS AVAA PUURAKENTAMISELLE MAHDOLLISUUKSIA TALOTEKNIIKAN KEHITTYMINEN, energiatehokkuus ja vähäpäästöinen rakentaminen tulevat muuttamaan rakentamista merkittävästi lähivuosina. Aalto-yliopiston Talotekniikan instituutin johtajana toiminut dipl. ins. Heikki Lamminaho näkee talotekniikan kehittymisen antavan puurakentamiselle mahdollisuuksia markkinaosuuden kasvattamiseen. ”Rakennusten energiatehokkuuden parantaminen on ensimmäinen iso askel, seuraavaksi tulee tarkasteluun rakennusten hiilijalanjälki. Tämä kehitys antaa puurakentamiselle mahdollisuuksia ja uusia vahvuuksia, jotka perustuvat nykyistä parempaan rakentamisen laatuun ja teolliseen esivalmistukseen”, painottaa Lamminaho. Aalto-yliopiston talotekniikan instituutin johtajana toiminut ja yritysten rahoittamaa talotekniikan lahjoitusprofessuuria hoitanut diplomi-insinööri Heikki Lamminaho näkee talo-tekniikan ja teollisen rakentamisen luovan pohjaa tukevaisuuden vihreäl- Dipl. ins. Heikki Lamminaho sanoo, että rakennusten energiatehokkuuden parantaminen on ensimmäinen iso askel, seuraavaksi tulee tarkasteluun rakennusten hiilijalanjälki. le ja älykkäälle rakentamiselle. ”Tulemme saavuttamaan parhaimmillaan jopa 70 prosen- mät käyttökustannukset, se säilyttää arvonsa paremmin, siinä tin säästöjä asumisen lämmityksen energian-kulutuksessa, kun on pienemmät taloudelliset riskit sijoittajalle ja ympäristöteho- paremman rakentamisen laadun ansiosta rakennusten tiiviys kas rakentaminen tuo omistajalle lisäksi myönteisen imagohyö- paranee ja energiankäyttö tehostuu.” dyn”, kuvailee Lamminaho tulevaisuuden vähäpäästöisen ra- Viimeisen neljän vuosikymmenen aikana kiinteistöjen kentamisen etuja. kokonaisenergiankulutus on pudonnut kolmannekseen. Lamminaho uskoo, että EU:n asettamien päästöjen vähentämisen Korjausrakentaminen kannattaa tavoitteiden seurauksena joudutaan tarkastelemaan koko ra- Tulevaisuuden isona trendinä Lamminaho näkee älykkään eko- kennetun ympäristön päästötasetta. tehokkaan rakentamisen, jonka seurauksena esimerkiksi asu- ”Ympäristötehokkaan rakentamisen seurauksena on mah- misen tarpeen ja käytön mukaisissa lämpötilasäädöissä saa- dollisuus yhtä aikaa vähentää rakentamisen ja asumisen pääs- vutetaan digitaaliteknologian ansiosta aivan uudenlaista tark- töjä sekä tuottaa paremmin arvonsa säilyttävää kiinteistökan- kuutta, säästöjä ja talotekniikan käytettävyyttä. taa”, muistuttaa Lamminaho. Rakentamisen laadun parantami- Talojen energiatodistuksia Lamminaho vertaa autojen seen tähtäävät tavoitteet ovat taloudellisesti perusteltuja, kos- päästömittauksiin. Kun päästömittaus tuli pakolliseksi autoi- ka ne tuovat lisä-arvoa kiinteistöissä olevan kansallisvarallisuu- hin, autoteollisuus ryhtyi valmistamaan vähäpäästöisiä auto- temme säilyttämiseksi. ja. Autoteollisuus teki ekotehokkaasta, alhaisen hiilijalanjäljen omaavasta autosta menestystuotteen. Rakennusmateriaalien merkitys kasvaa ”Ekotehokkuus on mahdollisuus, kun sen oivaltaa. Hiilija- Pääosa eli 80 prosenttia rakennusten hiilijalanjäljestä tulee lanjälki tulee myös asuntokauppaan, jossa energiatodistus on käytön aikaisesta kulutuksesta, kun rakentamisen materiaa- vain välivaihe”, ennakoi Lamminaho. Tulevaisuudessa asun- lien ja tuotannon merkitys on viiden neksen luokkaa. Rakennus- tojen ostopäätöksiä tehdään rakennusten elinkaaren aikaisen ten energiatehokkuutta parantamalla kyetään käytön aikaista hiilijalanjäljen perusteella. osuutta alentamaan puoleen ja käyttämällä uusiutuvaa energiaa jopa neljännekseen. Tämän kehityksen myötä rakentamisessa käytettävien materiaalien ja tuotantotapojen merkitys hiili-päästöjen tuottajana suhteellisesti kasvaa. Lamminahon mielestä yhteiskunnan kannattaisi tukea muutosta energiatehokkaaseen ja hiilivapaaseen asumiseen. ”Esimerkiksi korjausavustusten suuntaaminen energiatehokkuutta parantavaan korjausrakentamiseen tuo hyötyjä kai- ”Kun nyt pääosa rakentamisen materiaalien päästöistä tu- kille monella tasolla. Korjausrakentamisen työllistävä vaikutus lee betoni- ja terästuotteiden valmistuksesta ja käytöstä, on tu- on merkittävä, se tuottaa verotuloja, vähentää energian koko- levaisuudessa pyrittävä korvaamaan näitä päästöttömillä ja naiskulutusta ja auttaa pääsemään ilmastotavoitteisiin”, sanoo uusiutuvilla materiaaleilla. Ympäristötehokkaalla rakentami- Lamminaho. sella saavutetaan paljon etuja. Energiansäästön ja vähäisempien hiilipäästöjen lisäksi tällaisella rakennuksella on pienem94 kita 6/ 2013 Lisätietoja: www.puuinfo.fi