KITA 6/2013 | Page 74

Kita lukijatutkimus KIINTEISTÖLIIT TYMÄ KAIKILLA KIINTE KIINTEISTÖLIITTYMÄ KA KILLA HERKUILLA? HERKUILLA? HOME- JA KOSTEUSVAURIO EI KATSO TALON IKÄÄ TELEOPERAATTORIT HOUKUTTELEVAT TELEOPERA A T OUKUTTELEVAT TALOYHTIÖITÄ HALVO TALOYHTIÖITÄ HA OILLA HINNOILLA JA HINNOILLA KATTAVILLA PALV KATTAVILL A PALVELUPAKETEILL A LLA jokapäiväisissä asioissa kuin suurissa peruskorjauksissa. Silloin asiakaskin pysyy tyytyväisenä”, Pietikäinen lisää. Pietikäinen myöntää, että hyvältä tuntuvat myös ne pienet ISÄNNÖITSIJÄ AJASSA KIINNI NÖ TSIJÄ AJA Ö SIJÄ J K TEKSTI: SAMI J. ANTEROINEN ANITA PIETIKÄINEN TIETÄ ETTÄ YHDESSÄ TIKÄINEN TIETÄÄ, YHDES TEKEMÄLLÄ HOMMAT SUJU EMÄLLÄ MÄLLÄ M MM MMAT UJUVAT U KUVA: RODEO.FI HOME EI AINA HAISE, EIKÄ KOSTEUSVAURIO NÄY RAKENTEEN PINNASSA teot, joilla voi auttaa huolestunutta asukasta esimerkiksi vesiva- Asukkaille pidettyjen tiedotustilaisuuksien lisäksi asukkaille jaettiin joka kuukausi ns. valvojan tiedote ja sen lisäksi tarvitt taessa muita tiedotteita − näin asukkaat pysyivät ajan tasalla hankkeen etenemisestä alusta loppuun. hingon yllättäessä − tuolloin asiat järjestyvät ilman, että asukkaan itsensä itse täytyy tuntea asunto-osakeyhtiölain ja rakentatäytyy asunto-osakeyhtiölain raken k misen kiemurat. kiem Taloyhtiöitä joka lähtöön Isännöitsijän näkökulmasta paljon riippuu siitä, millainen talojän än lmasta siitä yhtiön yleinen hen ja tekemisen meini inen henki a meininki on. Fiksuissa talon. F . Nappisuoritus yhtiöissä toimitaan ak iivisesti ja yhteisesti muissa t an aktiivisesti yhteisesti muissakin kuin vain muiss mu Välillä pitää seistä lavalla pokaalejakin pokkaamassa. Julk l po kaamassa. lkisivu- KUVA: SINI PENNANEN virallisissa asioi a. oissa. re remon remontti 2011 -kilpailussa jaetulle y aetulle ykkössijalle päätyi 1950-lutulle ykkös a 195 ”Toisaalta löytyy taloyhtiöitä, joissa osakkaista ei tahdo oisaalta löy al o akkaista aista vulla valmistunut As Oy Mannerheimintie 83–85, joka o Pie ulla 8 on Pieti ieti- löytyä minkään ve ytyä ään vertaa halukkaita toimijoita, ei hal n ve lu i ha hallitukseen, ei käisen isännöimä tal htiö. äisen taloyht TEKSTI: SAMI J. ANTEROINEN yhtiökokouksiin, ei talkoisiin, e htiökokouksiin, kokou kouksiin, , in, eikä muuhunkaan. Ki n, muu an. Kiinteistönpito n Ki Pi Pietikäisen m muk mukaan oli ilo olla mukana toteuttamassa erittäin o k to tot rittäin tt DI Anita Pietikäinen on urallaa toiminut mm toiminut isännöitsijänä, Helsingin Seudun allaan to a an to nut mm. toimin isännöitsi änä, t m ännöitsijänä sijänä, nä, ng ud udu Isännöitsijät Oy:n osakkaana ja hallituksen puheenjohtajana sekä Rakennustieto Oy:n aana a tuksen pu ksen sen en n sekä Rakennu ä Rake Oy:n asiantuntijana. Pietikäinen kertoo että ammat ä öitsijänä on vierähtänyt 18 vuotta, e rtoo, ammatt i-isän tsijän amm ammatti-isänn itsijänä on v erä nyt 8 vuo ammat m vier vie v ot ja jo sitä ennen duunia tehtiin sivutoimisena isänn sijänä ä nnen teh siv toimisena isännöi sijänä. ehtiin sivu htiin i ena isännöit isena isännöit na ännöit TEKSTI: HANNELE KOSKINEN e- ja Home- ja urio o kosteusvaurio ä ei katso talon ikää KUVAT: RODEO.FI saatetaan jättää kokonaan ammattilaisten vastuul jättää kok ät ättää va tuulle.” a uul uu u perust ellisesti suunniteltua vaikean kohteen remonttia. ”Oli ki steellisesti uu s va kean vaikean hteen remonttia. tia ki- Pietikäinen on k iten in ollut havaitsevinaan, et hallituketikäinen tikäinen äi e äinen kuite kui enk ol havaitsevin h , et että tt va mennä työmaakokouksiin, jotka sujuiva hyvässä hengessä ennä e ä , otka sujuivat ka hengessä siin hakeutuu nykyis n aika lailla sellaisiakin ih in keutuu nykyisin utuu ny nykyisin ailla sellai a in ihmisiä, jo il jo oilla on silloinkin, kun eteen tuli v keasti ratkaistavia asioita. Saato o nkin, vaikeasti vaikeasti r ti oita. Saatoim ”oikein tarkoitus” toimia kaikenlaisen yhteistyön lisäämiseksi – ikein rkoitus” mia u mia kenlaisen yhte styön lisäämi nlaisen yhtei yön lisäämi te yö lisä m ön ö me kaikki olla luottavaisia sen suhteen, että kaikki tekevät paraikk aikki a l sen uhteen uht te aikki kki par joten ehkä kestopurnaava ja -jarruttava kanta on väist oten ten kestop ava -jarr kant kanta on väistymässä väistym väisty vä väis ha haans haansa vaike haansa vaikeisi haansa ja vaikeisiinkin as hin etsitään toimiva ratkaisu. ei asio in etsitä toimiv r asioihin n imiva rat m v ratk ratkaisu.” taloyh taloyhtiöiden taloyhtiöiden hallituksissa. oyhtiöiden sissa. sissa i ”SILLOIN OLI TAPANA, että isännöitsi ja koko itsijä a Matalalämpömpöp ratkaisuja suja ja hybridijärjestelmillä millä ä isännöitsijän perhe osallistui työhön. Mies osallistui n Mie istui lämmittämiseen tarvittaessa yötä myöten laitteiden rike ten itteiden rik den i koutuessa, lapset jakoivat tiedotteita”, Pietikäinen muisa äinen mu Teleope Teleoperaattorit ovat kiinnostuneita nappaamaan iinnostuneita paa taloyhtiöitä asiakkaikseen – markkinointia suunnataan taloy oy n nyt aktiivisesti niin taloyhtiöiden hallituksille, niin le, isännöitsijöille kuin asukkaillekin. Esimerkiksi Sonera öitsijöille kuin asukkaillek imerkiksi Son mainostaa laajakaistaa taloyhtiö kaikille asukkaille ost taloyhtiön e räätälöidyllä kiinteistösopimuksella. Kuvioon räätälö stösopimuksella. K kuuluu, että k luu, kiinteistöyhteyden maksaa taloyhtiö ja hteyden ta perusnopeus on mahdollista sisällyttää v a vuokraan tai vastikkeeseen. Korkeatasoinen laajakaista nostaa Ko laajaka kiinteistön arvoa ja mahdollistaa myös jatkuvasti ja m my laajennettavat lisäpalvelut. et etta Kosteusvauriot ja niiden aiheuttamat homeongelmat ovat iso riesa ja voivat aiheuttaa sananmukaisesti paljon vaivaa talon omistajille,asukkaille tai työntekijöille. telee ”perheyrityksen” alkutaivalta. e Ammatti-isännöinninkin alkuaikoina työ painottu sina ty painottu tui ten, että isännöitsijä teki mahdollisimman paljon its j n man ljon tse ja ulkopuolisiin konsultteihin turvauduttiin ani harvoin ja n na arvoin a in vain erikseen niin päätettäessä. Itsestään selvää o ete ään elvää oli, t vää tä isännöitsijä laati melko suuretkin tarjouspyyntöa tarjo yntöasiakirjat itse, hankki urakoitsijan ja valvoi työn. ”Teknisiä a alvoi työn. ” isännöitsijöitä ei juuri ollut”, Pietikäinen totea t en toteaa. Kiinteistöjohtamisen aika Tuohon aikaan kosteusvauriot saivat kuivua etupääs a upäässä itsestään − koneellista kuivatusta ei juuri käytetty. ri käyt käytetty Vahinkokorjauksetkin tehtiin suppeampina kuin nykyia ampi a y www.kita.fi sin, eikä sisäilmaongelmista ja niiden syistä vie pal ä n s stä vielä pa elä aljon ymmärretty. ”Nyt ammatin vaatimu set kulk e mukset kulkevat oi kevat oit i kean kiinteistöjohtamisen suuntaan, vaik päivittäinen s vaikka vittäi työ on vielä aika arkista perusasioiden hoitamista.” en mista. sa sta. sta Kun pitkän linjan tekijältä kysytään, mikä työssä on än, työs kaikkein parasta, Pietikäinen vastaa e silloin tu r että n tuntuu htiöt t Pankit huomasivat taloyhtiöt kyllä hyvältä, kun pitkään hoidossa o ä a ollut kiinteistö on eist eist kelpo kunnossa, tulevaisuuden askelmerkit selvillä, halo kelmerkit elv ha a Hinta 9,20 EUR Kiinteistöjen turvaksi uuden en ajan tekniikkaa aa litus sopuisa ja kiinteistön käyttäjät tyytyväisiä. a siä. siä i iä. ”Samaten kun yhteistyössä asiakkaan kanssa löye akkaan n lö öy detään se punainen lanka, jonka mukaan edetä niin an edet detään nii ii 6 kita 4/ 2012 4 / 2012 kita 7 30 kita 3/ 2012 3 / 2012 kita 31 48 kita 2/ 2012 2 / 2012 kita 49 Tutkimus selvitti lukijakunnan rakennetta, mielipiteitä lehden sisällöistä ja visuaalisesta ulkonäöstä. Kohderyhmänä oli Kiinteistö ja Talotekniikka-lehden nimellään saavat kiinteistöalan ammattilaiset. Lukijatutkimuksen toteutti Promenade Research Oy. Lisätietoja tutkimuksesta antaa Kita-lehden tuotepäällikkö Kim Korlin [email protected], puh. 09 6866 2521. ”Kita-lehdellä on jo yli 26 000 lukijaa” lukijamäärät keskimäärin 3,8 hlöä / yksittäinen lehti / Promenade Research 2012 t 83% 83% päättää yksin tai osallistuu yrityksen suosittelee lehteä voi hyödyntää lehdessä esiteltyjä hankintapäätöksiin työssään työkavereilleen tuotteita, palveluja ja ratkaisuja työssään 63% 68% 70% noin 41–60-vuotiaita työskentelee yrityksissä, joissa arvostaa lehden artikkeleiden on yli 5 työntekijää ammattimaista otetta 92% 89% 87% mielestä lehti nostaa esiin on tyytyväisiä lehteen pitää lehteä visuaalisesti kokonaisuutena kiinnostavana 72 kitamielenkiintoisia aiheita 6/ 2013 80%