KITA 6/2013 | Page 66

Hissin turvallinen toiminta edellyttää, että hissin huoltoon panostetaan riittävästi. Kun kunnossapito on asiantuntevaa ja huoltotoimenpiteet säännöllisiä, hissin käyttöikä saadaan pitenemään merkittävällä tavalla. Taloyhtiöissä tietoisuus hissien turvallisuusaspekteista ja huollon tärkeydestä on lisääntynyt – mutta jostain kumman syystä samoissa taloyhtiössä halutaan silti herkästi hypätä halvimman tarjouksen tehneen toimijan kelkkaan. ESPOON HISSI Oy:n toimitusjohtaja Mika Ryhä- nen vahvistaa ongelman olemassaolon: ”Tietoisuus näistä asioista alkaa olla kohdallaan, mutta samalla huoltotyön arvostus on kadonnut”, Ryhänen ihmettelee. Syypääksi hän nimeää hintasodan, joka on ollut valloillaan viitisen vuotta. ”Laatua ei arvosteta riittävästi”, Ryhänen toteaa, mutta myöntää että taloyhtiössä vielä on jonkin verran järkeä, ainakin jos vertaa julkiseen sektoriin. Sillä puolella tarrataan automaattisesti edullisimman tarjoukse n tehneen hihaan kiinni ja muuta ei kyselläkään. Omaa oksaa sahaamassa Ryhäsen mukaan kustannusten polkeminen maanrakoon on pitkän päälle arveluttavaa hommaa, koska huoltohommat voi hoitaa ”vähän sinnepäin” vain jonkin aikaa – sitten tulee aina lasku maksettavaksi, tavalla tai toisella. Hissien luotettavuutta ja turvallisuutta pidetään yllä huolloilla, korjauksilla ja tarkastuksilla. Jokaiselle hissille laaditaan huolto-ohjelma, jonka mukaisesti hissiä huolletaan useita kertoja vuodessa. Hississä havaitut viat ja puutteet on syytä korjata aikailematta. Määräaikaistarkastukset asuintalon hisseille tehdään joka toinen vuosi (ensimmäisen kerran neljän vuoden kuluttua käyttöönotosta) ja tarkastuksen tekee valtuutettu tarkastuslaitos. Tarkastuksen merkiksi hissiin kiinnitetään tarra, jossa on mainittuna tarkastuspäivä ja seuraavan tarkastuksen ajankohta. 64 kita 6/ 2013