KITA 5/2015 - Page 37

on vähän kaikenlaiseen rakentamiseen liittyviä rasteja, joten ihan kaikki ei kosketa jokaista vierailijaa.” Euroopan ensimmäinen Turvapuiston toiminnassa on mukana noin 30 eri yhteistyökumppania pääasiassa rakennusalalta. Uutena tulokkaana mukaan tuli äskettäin Consti. Talotekniikan sähköasennuspäällikkö ja työsuojelupäällikkö Sampsa Rautio Constilta on vieraillut radalla kahdesti aiemmin ja kokee Turvapuiston hyödylliseksi. ”Se herättää ajatuksia ja kysymyksiä varmasti monella. Turvapuisto tuo nähtäville aitoja esimerkkejä työmailta, ja siellä esitetään myös oikeita työskentelytapoja ja -menetelmiä”, Rautio pohtii. ”Varmasti nuoret henkilöt, jotka ovat vasta tulossa alalle eivätkä ole pyörineet työmaalla paljon, saavat uutta oppia.” Rudus toi idean työturvallisuuden koulutusradasta Yhdysvalloista. Espoon Turvapuisto on ensimmäinen laatuaan Euroopassa, mutta viime vuonna myös Ouluun avattiin työturvallisuuden koulutusrata Turvapuisto Pohjois-Suomi. Rosa Kritzin mukaan kiinnostusta konseptia kohtaan on ollut laajemminkin. ”Täällä on käynyt suunnitteluryhmiä. Esimerkiksi Venäjälle on ollut kiinnostusta tehdä vastaavanlainen. Myös Suomeen on mahdollisesti aukeamassa lisää turvapuistoja lähitulevaisuudessa.” n