KITA 5/2015 | Page 31

tuntia) vuodessa. ”Entiseen tilanteeseen verrattuna lämmitysenergian kustannukset ovat vuosittain suurin piirtein 12  000 euroa pienemmät. Hybridijärjestelmän investointikustannukset olivat 60 000 euroa, joten laitteistot maksavat itsensä viidessä vuodessa”, sanoo Anttila. Ilma-vesilämpöpumppujen laskennallinen käyttöikä on noin 20 vuotta, maalämmön noin 30 vuotta. ”Hakalankadulle asennettiin ruotsalaisvalmisteiset Niben lämpöpumput, joiden käyntiääni on erityisen hiljainen. Asennamme myös japanilaisia Mitsubishin valmistamia pumppuja, jos ne kohteen olosuhteiden perusteella soveltuvat käyttöön paremmin.” Pumppuja ei myöskään asennettu suoraan asuintalojen seiniin vaan kiinteistön yhteisen autotallirakennuksen yhteydessä sijaitsevan teknisen tilan päätyyn. Sieltä johdettiin kaapelikanava yhtiön eri asuintaloihin. Asennustyö kiinteistössä vie olosuhteista riippuen 2–3 viikkoa. Huolto Järvi Oy:n 16 omaa asentajaa hoitavat asennuksen ja valavat tarvittaessa ulkoyksikölle betoniperustukset. Put- Kolme 20 kW:n tehoista ilma-vesilämpöpumppua on sijoitettu rivitalokiinteistön teknisen tilan päätyyn. kieristykset sekä mahdolliset haitallisten aineiden purkutyöt teetetään alihankkijalla. ()