KITA 5/2013 | Page 50

KUVA: IF If:n rakentamisen ja kiinteistövakuuttamisen asiantuntija Anssi Varpeen mukaan kiinteistövakuutus löytyy Suomessa tänä päivänä käytännössä jokaiselta taloyhtiöltä. esimerkiksi luonnonilmiövahinkoja tai kiinteistön käyttäjistä ”Vakuutustarjousten pyytäminen epävarmoin tiedoin va- johtuvia vahinkoja, vai keskitytäänkö esimerkiksi tarjouskilpai- kuutettavasta kohteesta on myös aina riski nimenomaan va- lussa selvittämään markkinoilta edullisimman tarjouksen jättä- kuutuksenottajalle”, Kykkänen muistuttaa. vä vakuutusyhtiö? Kun vakuutusmeklari suorittaa vakuutustarjousten analyysia, asiakkaalle tarjottujen vakuutuksien keskeiset eroavaisuu- Mitä maksaa – ja kuka vastaa? det tuodaan asiakkaan tietoon ja tarjotuilla vakuutusehdoilla Kykkänen arvioikin, että yleisimmäksi sudenkuopaksi vakuut- laaditaan vahinkoesimerkkilaskelma. tamisen kannalta muodostuu usein – yhä edelleen – hinnan ja ”Lisäksi saamme paljonkin kysymyksiä vahinkotilanteisiin omavastuun merkitys tehtäessä päätöksiä. ”Asia on ongelmal- liittyen, joita hoidamme vakuutuksen kannalta aktiivisesti. Yh- linen, sillä markkinoilla on saatavilla myös ns. peruskiinteistö- tiömme avaa kuukausittain yli 500 uutta kiinteistövahinkoa, vakuutuksia ehdoiltaan laajempia vakuutuksia, joiden hinta ei joten tunnemme ehdot ja myös niiden soveltamisen korvaus- ole erityisen merkittävästi perusvakuutusta korkeampi. Pienel- käytännössä hyvin”, kertoo Kykkänen. Hänen mukaansa pää- lä lisäsatsauksella vakuuttamiseen on siis saatavilla parempaa sääntöisesti vakuutusyhtiöiden korvauspalvelut tekevät ehtojen turvaa”, Kykkänen pohtii. mukaisia ratkaisuja kertakäsittelyllä, mutta silloin tällöin asiois- ”Valitettavaa on vakuutuksenottajien kannalta se, että eri ta käydään vilkastakin neuvottelua ennen ratkaisua. vakuuttajilla on luonnollisesti erilainen riskinvalinta myönnettäessä näitä laajempia vakuutuksia ja tämä tarkoittaa yleensä Vakuutusehdot ainaisessa käymistilassa sitä, että ne asiakkaat, jotka laajempaa turvaa haluaisivat, ei- Erityyppiset vastuuvahingot aiheuttavat myös usein ongelmia vät sitä esimerkiksi kiinteistön teknisen iän puolesta välttämät- taloyhtiöissä ja työllistävät vakuutusmeklaria. Lisäksi lähes vuo- tä saa.” sittain muuttuvien vakuutusehtojen käytännön merkitys juuri omaan kiinteistöön jää monesti hieman epäselväksi luettaessa Suurennuslasi esiin Toinen sudenkuoppa on tietenkin se ”pienellä painettu teksti” vakuuttajan yleistiedotetta ehtomuutoksista. ”Omalta osaltamme lisäämme asiakkaidemme ehtotietä- vakuutusehdoissa, joihin ei aina tutustuta vertailtaessa tarjouk- mystä vuosittaisista ehtomuutoksista niin omalla tiedotteellam- sia. Tällä tarkoitetaan esimerkiksi vahinkolajikohtaisia rajoitus- me kuin vuosittaisissa tapaamisissa määrättyjen asiakkaiden ehtoja niin perusvakuutuksissa kuin laajemmissakin tuotteissa. kanssa”, Kykkänen kertoo. 48 kita 5/ 2013