KITA 4+5/2014 | Page 26

YHTENÄISTÄ YRITYSKULTTUURIA RAKENTAMASSA TEKSTI: TUOMAS LEHTONEN KUVA: SINI PENNANEN Espoon Kiinteistöpalvelut -liikelaitoksen syntyessä neljä aikaisemmin erillään toiminutta organisaatiota nivoutui yhteen. Yhtenäistä toimintakulttuuria ja me-henkeä lähdettiin rakentamaan toiminnallisen koulutuksen keinoin. ESPOON KIINTEISTÖPALVELUT -liikelaitos syntyi kolme Lämmitettynä kohti vuorovaikutushaasteita vuotta sitten. Uuteen, 640 työntekijää työllistävään organi- Utusen mukaan oli selvää, että perinteinen luentomuotoinen saatioon sijoitettiin aikaisemmin erillään olleet toiminta-alueet: koulutus ei sopinut kohderyhmälle. Siksi toteutusmuodoksi valit- rakennusten korjaus- ja kunnossapito, kiinteistönhoitotyö, aula- tiin vapaamuotoisempi ja käytännönläheisempi, henkilöstöä palvelu ja siivouspalvelu. Palvelujohtaja Eero Utusen mukaan aktivoiva koulutuskokonaisuus. Koulutuksen toteuttajaksi valit- uuden organisaation keskeisenä haasteena on erilaisten toi- tiin Espoon kaupungin osittain omistama aikuisopisto Omnia, mintatapojen ja palvelukulttuurien yhdistäminen. joka on järjestänyt kiinteistöpalveluiden henkilökunnalle muun ”Työntekijämme eivät tunne toisiaan ja he ovat oppineet toimimaan erilaisissa toimintakulttuureissa. Haasteenamme on muassa oppisopimus- sekä ammatillista tutkintokoulutusta. ”Henkilöstömme osallistui koulutuksiin 30 hengen ryh- saada ihmiset kokemaan, että olemme kaikki samaa organi- missä, jotka koottiin eri toimialoilla työskentelevistä henki- saatiota ja teemme töitä yhteisten tavoitteiden eteen. Tarvit- löistä. Näin entuudestaan toisilleen vieraat ihmiset saatiin semme yhteishengen kohotusta ja urautuneiden toimintatapo- tutustumaan toisiinsa. Samaan koulutukseen osallistuivat tasa- jen uudistamista sekä oman ja toisten työn arvostuksen nosta- vertaisesti niin johtajat, esimiehet kuin työntekijät”, Utunen ker- mista”, Utunen pohtii. too. Kiinteistöpalveluissa päätettiin järjestää asiakaspalvelu- Ryhmiä muodostui yhteensä 20. Ensimmäiset koulutuk- koulutusta koko henkilöstölle. Tavoitteena oli, että koulutuk- set järjestettiin syksyllä 2013 ja viimeiset kevättalvella 2014. sen avulla organisaation asiakaspalvelu saataisiin nostet- Koulutukset järjestettiin Omnian opiskelijoiden remontoimassa tua astetta paremmalle tasolle ja organisaatiota tulisi yhtenäi- Finnssin koulutuskeskuksessa, jonka vanhimmat rakennukset sempi. ovat peräti 400 vuoden ikäisiä. ”Työntekijöiden koulutustaso on kirjava ja ikäjakauma Finnssin ainutlaatuinen miljöö pääsi keskeiseksi osaksi kou- suuri. Vanhimmat työntekijämme ovat suorittaneet kansakoulun lutustilaisuuksia. Kouluttajina toimineet Omnian Elina Rainio 50 vuotta sitten, eivätkä ole sen jälkeen koulunpenkillä istu- ja yrittäjä Simo Routarinne kävivät tilaisuuksien alussa läpi neet. Toisaalta meillä on myös korkeasti koulutettua henkilös- alueen ja sen rakennusten historiaa ja saneerausprojektia. töä. Oman haasteensa koulutuksen järjestämiseen tuo se, että Aiheesta kumpusi iloista keskustelua, mikä oli omiaan poista- henkilöstöstämme 18 prosenttia on maahanmuuttajataustaisia. maan alkujännitystä. Kaikilla suomen kielen taitokaan ei ole kovin hyvä”, Utunen sanoo. 24 kita 4–5/ 2014 ”Monilla ihmisillä on oppimiseen liittyviä ennakkoluuloja, jotka pitää pystyä poistamaan heti koulutuksen alussa. Huo-