KITA 4+5/2014 - Page 59

KOVAN LUOKAN ALUMIINIKATTOPROJEKTI TEKSTI: SAMI J. ANTEROINEN Kannelmäen Soittajantie 3:ssa toteutettiin vastikään viime aikojen ylivoimaisesti suurin yksittäinen alumiinikattoremontti. Kaikkiaan viiteen kerrostaloon tehtiin alumiinikatot perinteisen teräspellin sijaan. ”KAIKKIAAN PROJEKTISSA katettiin 3 500 neliön edestä sattunut matkan varrella. Kaikki sujui kuin elokuvissa”, Silfver kattopinta-alaa ja asennettiin 700 metriä tuplakourua”, kertoo hämmästelee. Saku Silfver Kruunukatto Oy:stä. Silfver myöntää, että asiakas – As. Oy RM-Talo 59 – mietti hetken ennen kuin teki päätök- Miksi alumiinikatto on harvinaisuus? sen alumiinista, mutta taloyhtiössä laskettiin että investointi on Valmis katto on kirvoittanut mukavan maireita komment- pitkällä aikavälillä hyvinkin kannattava. teja asiakkaalta. Samaan hengenvetoon myös ihmetellään, ”Kiitokset ennakkoluulottomalle isännöitsijälle ja taloyh- että jos alumiinikatto on näin hyvä, miksi ne eivät ole yleisty- tiölle, jotka ottivat asioista selvää ja tekivät päätöksen sen neet? Silfverin mukaan alumiinikatot ovat normirakentamista pohjalta”, toteaa Silfver. Vaikka alumiin