KITA 4+5/2014 - Page 16

TALOYHTIÖSSÄ TAPAHTUU Palstalla yhteistyökumppanimme kertovat toiminnastaan. VANHAN KIVITALON KORJAUS VAATII AMMATTITAITOA TEKSTI: MERJA KIHL JA ARI MONONEN Kun asuintalo on pystytetty 1920-luvulla, peruskorjauksessa on varauduttava monenlaisiin yllätyksiin. Kaikki rakenteet eivät välttämättä aina ole alkuperäisten piirustusten mukaisia. Parhaillaan esimerkiksi Helsingissä on työn alla laaja linjasaneeraus As.Oy Töölön-Keskuksen asuinkiinteistössä. Urakassa tarvitaan osaamista ja oikeaa asennetta. VANKKA ASUINTALO Runeberginkadun, Museokadun ja Konttilan mukaan talon sähköverkon uusiminen on tar- Caloniuksenkadun kulmauksessa Töölössä on vuonna 1928 peen, jotta esimerkiksi liedelle ja muille nykyajan kodinko- valmistunut kivirakennus, jossa on 62 asuinhuoneistoa. neille saadaan vedetyksi uudet kolmivaiheiset kaapelit. Kesäkuussa 2013 kiinteist