KITA 4/2016 | Page 27

HELMIKUUSSA JULKAISTUSSA tutkimuksessa vastan- neista lähes puolet (44 %) arvioi, ettei omassa kodissa tai Niskanen muistuttaa, että ihminen on tavallisesti avainturvallisuuden heikoin lenkki. talo­yhtiössä ole tehty mitään toimenpiteitä murtoturvallisuuden ”Jokaisen tulisi huolehtia avaimista hyvin, säilyttää niitä parantamiseksi. Samassa kyselyssä kaksi kolmannesta (65 %) erillään nimi- tai tunnistetiedoista ja ilmoittaa heti isännöitsi- uskoo asuntomurtojen lisääntyvän tulevaisuudessa. jälle ja huoltoyhtiölle avainten häviämisestä. Lisäksi valtaosalla suomalaisista (69 %) on käytössään Tiheästi vaihtuvat asukkaat nostavat joustavan avainhallin- vanhat ja patentoimattomat avainjärjestelmät, joiden avai- nan tärkeyttä. Pitkän käyttöiän aikana lukkoihin on voitu tehdä mia voi vapaasti kopioida. Yli viidennes (22 %) kyselyyn vas- lisäavaimia, joiden olinpaikkaa on mahdotonta tietää var- tanneista arvioi myös olevan mahdollista, että asunnon edelli- masti. Kärjistetysti voidaan sanoa, että kaikki investoinnit luki- set asukkaat ovat teettäneet avainkopioita, jotka ovat tällä het- tukseen ovat turhia, ellei avainhallinta ole kunnossa.” kellä ulkopuolisten hallussa. Tutkimuksen mukaan avainturvallisuus on lapsipuolen ase- Helppokäyttöinen kokonaisuus massa taloyhtiöissä. Alle puolet vastanneista (41 %) ilmoit- ”Valintoja tehdessä on kiinnitettävä huomiota paitsi tavoitel- taa, että avainturvallisuuteen on kiinnitetty huomiota omassa tuun laatumielikuvaan ja hintatasoon myös asukkaiden sekä taloyhtiössä. Henkilökohtaisella tasolla suomalaiset sen sijaan taloyhtiön erityistarpeisiin”, Niskanen toteaa. Oviympäristöjen ovat skarppeja: jopa 95 prosenttia kansalaisista tietää, suunnittelu lähtee käyttäjistä ja heidän tarpeistaan. kuinka monta vara-avainta kotitaloudessa on ja missä avaimet ”Jos asukkaissa on paljon lapsiperheitä ja ikäihmisiä, vaivattoman kulkemisen ja ovien helpon avauksen merkitys koros- sijaitsevat. tuu.” ”Jotta kokonaisuus on varmasti toimiva, on tärkeää, että ” Taloyhtiöiden murtoturvallisuuteen oviympäristön kaikki tuotteet on testattu yhdessä, mukaan lukien oviautomatiikka, ovensulkimet sekä muu oven heloitus. Toimintavarma kokonaisuus on yksi tärkeä edellytys sille luottamukselle, josta kertoo myös Abloyn menestys bränditutkimuksissa useana vuonna”, Niskanen huomauttaa. reagoidaan usein vasta Joustavuutta sähköisellä ratkaisulla kun jotain vakavampaa ”Taloyhtiöiden tietoisuus turvallisuusasioista on viime vuosina kehittynyt”, Niskanen ar