KITA 3/2014 | Page 21

yhtiössä, As.Oy Näsinsillassa ja As.Oy Näsinkummussa. Hänen mukaansa Näsin alueen taloissa asuu paljon Niihin molempiin rakennetaan kuusi uutta talon ulkopuolista varttunutta väkeä, joten uusista hisseistä on asukkaille var- hissiä ja uusitaan korkeiden talojen kolme vanhaa hissiä. masti käytännön hyötyä. ”Kaikkiaan Näsin kiinteistöihin tulee siis 47 uutta hissiä”, Kallio tiivistää. ”Myös nuoremmille asukkaille on etua siitä, että kauppakassit ja lastenvaunut saa kuljetettua hissillä yhtä aikaa yläkertaan.” Hissitornit tuodaan paikalle kokonaisina Kokonaan uusia hissejä varten tarvitaan rakennuksen ulko- ARA myönsi hissiavustuksia puolelle sijoitettavia hissitorneja. Ne valmistetaan Hämeen- Kolmen taloyhtiön ryhmäkorjaushankkeen rahoituksesta neu- linnassa ja tuodaan rekkakuljetuksina yhtenä kappaleena voteltiin suuren liikepankin kanssa joustava luottojärjestely, paikalle. Sen jälkeen ne hilataan paikoilleen autonostureilla jossa korjaustöitä rahoitetaan sitä mukaa kuin remontit ete- ja kiinnitetään rakennusten julkisivuihin. nevät. ”Kun seinä avataan ja rakennetaan uudet porrastasot, ”Näsin lähiön saneeraushanke on kokonaisuudessaan vanhat porrastasot ja portaat joudutaan poistamaan. Tästä noin 30 miljoonan euron projekti, joten mukaan oli saatava syystä niihin taloihin, joihin rakennetaan ulkopuoliset hissi- iso rahoittaja. Rahoitusmalli on toiminut hyvin, ja taloyhtiöi- tornit, määrätään asukkaille viiden viikon asumiskielto”, Kal- den rahat eivät lopu kesken monivuotista projektia”, Kallio lio selittää. kehuu lainajärjestelyä. Koska taloissa tehdään samalla kertaa putkiremonttiakin, evakkoaika pitenee monilla 12 viikoksi. ”Aiemmin nelikerroksisissa taloissa on ollut välitaso ulkoseinän vieressä. Kun portaat korvataan toisenlaisilla ja rakennetaan hissi julkisivun ulkopuolelle, hissitaso saadaan asuntojen tasalle ja hisseistä päästään suoraan asuntojen Lainan korko, joka on sidottu 12 kuukauden Euriboriin, on ollut pitkään hieman yli kaksi prosenttia. Asukkaat voivat halutessaan maksaa osuutensa lainasta pois etuajassakin. Hissien rakentamiseen ja uusimiseen on saatu ARA:n myöntämää hissiavustusta. ”Haimme hissiavustusta samalla kertaa sekä uusille his- oville. Tämä parantaa asumisen esteettömyyttä”, korostaa seille että As.Oy Porvoonportin korkeiden talojen uusittaville Kallio. hisseille”, Kallio kertoo. 3 / 2014 kita 19