KITA 3/2013 | Page 49

teessa hieman pienempiä ikkunoita, jotta saamme nostot korkeammalle. Katto tehtiin 0,6 millin sinkitystä pellistä. Halusimme hieman paksumpaa peltiä, jolloin lopputulos on tyylikkäämpi ja pelti ei pidä niin kovaa ääntä, kun alapuolella on ullakkoasuntoja. Pellin alle suunnittelimme bitumikermistä aluskatteen. Tällöin ei tule ongelmia, vaikka lumen pudottaja tökkäisi peltiin reiän. Bitumikermi asennettiin siten, että kaikki loivat lapeosuudet ja läpiviennit tehtiin hitsattavilla kermeillä”, Surakka opastaa. ”Minusta vakuutusyhtiöidenkin pitäisi aina vaatia tällaisten remonttien tekemistä sääsuojan alla. Silloin kun kajotaan aluskatteisiin ja rakenteisiin, niin on ihan ehdottomasti huolehdittava kunnon suojauksesta. Tämä tuo niin ison turvan rakenteille ja työn tekeminenkin on huomattavasti mukavampaa. Aika ei mene pressujen kanssa taiteillessa ja onhan tämä työturvallisuudenkin kannalta tärkeä etu. Ei ole liukasta, tuulista tai lunta telineillä”, Matias Surakka sanoo. Teline-Ramilla on vankka kokemus telineistä ja sääsuojauksesta. Lönnrotinkadun kohdekin sai yhtenäisen suojauksen, jolloin itse kattoremontti eteni jouhevasti. Teline-Rami suunnitteli suojauksen huolella pienintäkin yksityiskohtaa myöten. Muun muassa sääsuojan kattorakenteiden reunoihin rakennettiin lunta varten omat lumiesteet. Näin lumi ei pudonnut sääsuojan päältä kadulle, missä on autoliikennettä ja jalankulkijoita. ”Telineen huipulta oli 28 metriä matkaa alas katutasoon. Tuolta korkeudelta lähtiessä pienikin luminokare voisi saada pahaa jälkeä aikaiseksi alhaalla. Siksi telineeseen tehtiin lumilipat suojaksi”, Teline-Ramin työnjohtaja Timo Tommilammi opastaa. Kohde oli järkevää toteuttaa talviaikaan. ”Ihan samalla tavalla kohde olisi pitänyt suojata kesän sateita vastaan. Ja talvella on enemmän tekijöitä saatavilla”, Tikkurilan Rakennuspellin Jarmo Toivanen muistuttaa. Ahtaat Helsingin kadut tuovat haastetta myös sääsuojien ja telineiden rakentajille. Ympärillä kun ei ole liikaa ylimääräistä tilaa. ”Meillä on kokemusta tällaisista paikoista. Vuokrasimme katualueelta varastointitilaa. Materiaalia kuljetettiin kohteeseen sitä mukaa, kun teline kohosi ylöspäin. Helsingin keskustan kohteet ovat materiaalin kuljetuksen ja tilanpuutteen suhteen haastavia. Kohteisiin joudutaan kuljettaman kalusto useammassa erässä ja sisäpihoille vielä erikseen pienemmällä autolla”, Teline-Ramin aluepäällikkö Risto Toivonen kertoo. Kun telineet olivat valmiita, niin niiden päälle nostettiin sääsuojalohkot, joista suurimman jänneväli oli peräti 30 metLönnrotinkadun telinetyöt käynnistyivät joulukuun puolel- riä. ”Rakensimme sääsuojalle katon yhden yön aikana. Katu la. Kattomiehet aloittivat purkutyönsä tammikuun puolivälis- oli tuolloin suljettuna. Tuossa Lönnrothinkadulla kasattiin 2,5 s