KITA 2/2014 | Page 4

TOIMITUKSELTA PELKKÄÄ ILMAA? 2/2014 Nyt käsi sydämelle: kuka tiesi, että vuosi 2013 oli Euroopan unionin ilman vuosi, (Year of the JULKAISIJA Air), jolloin huomiota piti kiinnittää erityisesti sisäilman laatuun? Useimmilla meistä tuo tieto meni PubliCo Oy Pälkäneentie 19 A 00510 Helsinki puh. 09 686 6250 [email protected] www.publico.com ohi silmien ja korvien – eikä voi väittää, että asian tiimoilta olisi ollut valtava mediamylläkkä. Kuitenkin esimerkiksi Euroopan LVI-järjestöjen liiton REHVA:n piirissä ollaan huolissaan sisäilmaston laadun heikkenemisestä Euroopassa juuri nyt. Syy: rakennusten energiansäästöön kohdistuu niin voimakkaita paineita, että energiatehokkuuden nimissä voidaan tehdä hallaa sisäilmalle. Esimerkiksi tavoitteena olevissa lähes nollaenergiataloissa tulisi sisäilmaston laatuun kiinnittää erityistä huomiota. Ilma ei ole pelkkää ilmaa. Euroopan oloissa ihmiset oleskelevat leijonanosan, eli liki 90 %, ajastaan sisätiloissa. Sisäilman laadulla on näin ollen erittäin suuri vaikutus ihmisten terveyteen. Ulkoilman epäpuhtaudet tulevat myös sisälle puutteellisen tuloilman suodatuksen seurauksena. Esimerkiksi maailman terveysjärjestö WHO ja Euroopan standardointijärjestö CEN tekevät työtä tällä alueella, mutta myös EU:lta odotetaan järeämpiä toimia. Viime vuosien EnVIE- ja HealthVent-tutkimusprojektien perusteella voidaan arvioida, että Euroopassa menetetään vuosittain huonon sisäilman vuoksi ainakin kaksi miljoonaa DALYa (sairauksien ja kuoleman takia menetettyä elinvuotta). HealthVent-projekti osoitti myös selvästi, ettei Euroopassa yleisesti saavuteta WHO:n hyvälle sisäilmalle asettamia vaatimuksia. Mitä EU-komission sitten tulisi tehdä? Nyt jos koskaan olisi syytä kehittää terveysperusteiset ilmanvaihtoa koskevat suunnitteluperusteet ja -ohjeet. Niiden tulisi ohjata sekä ulkoilmasta että sisäilmasta tulevien epäpuhtauksien ja kosteuskysymysten hallintaa – ja myös ilmanvaihtolaitteiden jatkuva tarkastustoiminta ja huolto tulisi saada pakolliseksi. Lisäksi EU:n tulisi integroida sisäilmaston laadun hallinta unionin ilmastotavoitteisiin sekä linkittää sisäilmastoasiat paremmin EPBD-, Eco-design- ja energiamerkintädirektiiviin. Samalla kun EU:lta odotetaan konkreettisia toimenpiteitä, omat kansalliset sisäilmatalkoomme ovat hyvässä iskussa ainakin näkyvyytensä suhteen. Ympäristöministeriön koordinoimat Kosteus- ja hometalkoot palkittiin MTL Communications Awardsissa vuoden 2013 viestintätyönä. Talkoot palkittiin parhaana myös Yhteiskunnallinen viestintä -sarjassa. Kosteus- ja hometalkoita on ehdotettu jatkettavaksi vuoden