KITA 2/2013 | Page 48

KUVA: ARI MONONEN Silloin tämän alueen huoneiden kanavat voidaan puhdistaa ilmanvaihdon ollessa käynnissä.” ”Jo F11-luokan suodatin on sellainen, että sillä saadaan ilma 70 kertaa puhtaammaksi kuin normaali huoneilma.” ”Sitten koneita siirretään eteenpäin ja otetaan taas työn alle uusi alue. Koko kerrosta emme pysty yhdellä kertaa käsitte- Sokos Hotel Tornissa tyytyväistä väkeä lemään isonkaan alipaineistuskoneen avulla, mutta kalustoa Perinteisin menetelmin kanavia puhdistettaessa joudutaan siirretään aina tarpeen mukaan eteenpäin.” yleensä pysäyttämään ilmanvaihtokoneet ja harjaamaan likaa kanavista. Tehokkaita puhaltimia ja ilmansuodattimia ”Silloin kuitenkin menetetään hotellin asiakaspaikkoja. Käytännössä alipaineistus saadaan toteutettua tehokkaalla pu- Uudella menetelmällä voidaan saada hotellille säästöä jopa haltimella. 50 prosenttia verrattuna siihen, että asiakkaat olisivat remon- ”Meillä on keskipakoispuhallin, jolla saadaan aikaan tin aikana poissa. Nyt voidaan palvella asiakkaita ja myydä 1 500 Pa:n (Pascalin) paine. Se vastaa tunnissa puolentoista- hotellihuoneita käytännössä normaalisti samalla kun tehdään tuhannen kuution imutehoa. Varalla on suurempitehoinenkin puhdistustyötä”, Sokos Hotel Tornin hotellipäällikkö Markus 3 500 Pa:n kone isoihin kohteisiin – ostoskeskuksiin ja vastaa- Siitonen iloitsee. viin – mutta pienempi alipaineistuskone riittää hyvin hotellikohteissa”, toteaa Kantola. Puhdistustyöt Sokos Hotel Tornissa teki kaksi Team Kantola Service Oy:n työntekijää. ”Tällainen puhdistusmenetelmä sopii hyvin etenkin julkisiin rakennuksiin. Tornissakin oli kanavien puhdistuksen aikana sa- ”Puhdistustyöt kerroksissa tulevat valmiiksi jo alkuillasta – ja kun kaikki on kunnossa, huoneet saadaan heti siisteiksi käyttöä varten.” Siitonen huomauttaa, että Sokos Hotel Torni on auki vuoden jokaisena päivänä. ”Siksi on hyvä, että on tarjolla tämäntyyppisiä puhdistus- massa kerroksessa hotellivieraita, jotka voivat asua kerroksen ratkaisuja. Odotamme asiakkailta myönteistä palautetta ilman- toisessa päässä samaan aikaan kun me teimme puhdistusta vaihdon toimivuudesta”, hän toteaa. toisessa. Kaikki ilmakanavista irronnut lika jäi suodattimeen”, Kantola sanoo. Team Kantolan laitteistoon kuuluu myös pyörillä liikkuva suodatinyksikkö, joka mahtuu liikkumaan kapeillakin hotelli- Tekninen isännöitsijä Janne Kautto S-Ryhmän Kiinteistötoiminnot-yksiköstä kertoo, että Tornin ilmanvaihtokanavien puhdistuksessa käytettiin aiemmin paikallisia urakoitsijoita. ”Nyt kuulimme, että Team Kantolalla on uusi puhdistusme- käytävillä. Se ottaa talteen kanavista harjatun pölyn ja suodat- netelmä, jonka avulla hotellihuoneita ei tarvitsisi pitää puhdis- taa huoneeseen palautettavasta ilmasta F10–F14-kokoluokki- tuksen aikana tyhjillään”, Kautto perustelee puhdistusurakoitsi- en pienhiukkaset. jan valintaa. Tehokas suodatin tekee Kantolan mukaan vaihdettavat pö- ”Lisäksi meille on tärkeää, että saamme kanavien puhdis- lypussit tarpeettomiksi. Kanavista poistettu pöly liuotetaan suo- tuksesta tarkat kuvalliset raportit. Silloin nähdään heti, miten dattimessa nesteeseen. puhdistustyössä on onnistuttu.” ”Kyseinen suodatinyksikkö on myös meidän keksintömme, ”Voimme jatkossa harkita menetelmän käyttöä muissakin jolle on haettu euroopanlaajuista EPO-patenttia”, Kantola ko- Sokos-hotelleissa. Ainakin Sokos Hotel Tornissa uusi puhdistus- rostaa. tapa on toiminut hyvin”, Kautto sanoo. 46 kita 2/ 2013