KITA 2/2013 | Page 28

Levyjä ei asenneta aivan lattianrajaan saakka. Sokkelilistan korkeus on noin 8 cm. Koska asennustyö luokitellaan levytykseksi, sen tekijäksi ei vaadita sertifioitua märkätila-asentajaa. ”Periaatteessa kuka tahansa voi asentaa laminaatti-seinä- ”Tuotteella on VTT:n sertifikaatti sopivuudesta märkätilojen seinäpinnoitteeksi. Asennuksessa tarvitaan määrätynlaisia lisätarvikkeita, kuten tiivistemassoja ja listoja.” levyjä. Byggma Groupin verkkosivuilla on video asennuksen etenemisestä, ja myös esitteissä on yksityiskohtaisia asennus- Seinä kiinnostaa isännöitsijöitä ohjeita.” Tekninen isännöitsijä Tapani Laine Hämeenlinnan Asunnot ”Varsinaista koulutusta asennustyö ei edellytä: kyllä pe- Oy:stä kertoo, että Hämeenlinnan kylpyhuoneasennus 3/4-ker- rustimpuri osaa asentaa laminaattilevyjä. Toki alkuvaihees- roksisessa vuokrakerrostalossa Harakkamäki 5:ssä on laatuaan sa Byggma Group on toiminut yhteistyössä asentajaryhmien ensimmäisiä Suomessa. kanssa. Muutenkin tavarantoimittaja yleensä on jollakin tavalla mukana kohteissa opastamassa asentajia.” ”Talo on rakennettu 1970- ja 1980-lukujen vaihteessa ja sitä on osittain laajennettu 1990-luvulla. Laminaattilevy soveltuu hyvin muun muassa peltikylpyhuoneisiin, joita on Harakkamäki Levyille on myönnetty VTT:n sertifikaatti 5:n talossa ja useissa muissakin elementtikerrostaloissa Suomes- Usein asennustyö kylpyhuoneissa etenee niin, että lattia teh- sa”, Laine arvioi. dään ensimmäiseksi. Kylpyhuoneen lattiana voi olla esimerkiksi epoksilattia. Laine kertoo kiinnostuneensa laminaattilevyratkaisusta kuultuaan siitä Pelkoselta ja tutustuttuaan esitteisiin. ”Kylpyhuoneissa seinälaminaattilevyjä ei asenneta aivan ”Todennäköisesti vastaavaa ratkaisua käytetään vielä talon lattiaan saakka. Lattian valmistuttua tiivistemassaa vedetään muissakin asunnoissa. Jos seinälevyratkaisu on edullinen ja hy- seinälle noin kahdeksan senttimetrin korkeuteen. Sen jälkeen vä, niin sillä mennään”, Laine pohtii. on vuorossa seinälevyjen asennus”, Pelkonen selostaa. ”Sokkelilistan lisäksi levyseinässä käytetään nurkkalistoja, jolloin märkätilaan saadaan täysin tiivis seinärakenne.” Nykyisin valmistettavissa Fibo-Trespon levyissä on Aqualock-saumalukitus, joka parantaa vesitiiviyttä entisestään. ”Myös levyjen saumat ovat korkeapainelaminaattia, siis Pelkonen huomauttaa, että joissakin Vantaan kaupungin vuokrataloissa laminaattiseinälevyä asennettiin kylpyhuoneisiin jo vuosina 2008 ja 2009. ”Siihen aikaan Fibo-Trespoa ei ollut vielä edes virallisesti myynnissä Suomessa.” Aivan lähiaikoina – alkukeväällä 2013 – uusia asennuskoh- sekä laatta- että saumakuvio. Levyn pintaan ei imeydy mitään, teita on tulossa Lahteen, missä Fibo-Trespon levyjä on tarkoitus eikä vesihöyry pääse laminaattiseinän sisään.” asentaa suureen kerrostalosaneerauskohteeseen kahdessa eräs- ”Saumakohtiinkin ase