KITA 1/2013 | Page 19

TALOYHTIÖITÄ HOUKUTELLAAN NYT MONIPUOLISILLA IPTV-LIITTYMILLÄ TEKSTI: SAMI J. ANTEROINEN KUVAT: PHOTODISC Laajakaista laajenee edelleen. Liikenne- ja viestintäministeriö on pyytänyt Viestintävirastoa selvittämään laajakaistayhteyksien yleispalvelun laajentamista. Ministeriö haluaa selvittää, kuinka nopeasti laajakaistan yleispalveluvelvoitteen nopeus voidaan nostaa kymmeneen megaan. Tällä uudella miniminopeudella uudet digitaaliset palvelut pysyisivät paremmin kaikkien kansalaisten saatavissa, eikä kukaan pääse tipahtamaan tietoyhteiskunnan kelkasta. TÄLLÄ HETKELLÄ 10 megaa tai enemmän vääntöä tarjoa- via liittymiä löytyy Suomessa yhteensä noin 800 000 (kotitalousasiakkailla on näistä liittymistä arviolta kolme neljännestä). Asunto- ja viestintäministeri Krista Kiuru on todennut teknologian kehittyvän sitä tahtia, että nopea valokuituyhteys on nyt entistä useamman kansalaisen saatavilla. Kiurun mukaan hallitus on lisäksi jo tehnyt taajuuksia koskevat päätökset, jotka mahdollistavat kattavat ja tehokkaat langattomat yhteydet lähivuosina. Viestintävirastolla on vuoden 2012 loppuun asti aikaa selvittää, missä aikataulussa uusien taajuusalueiden käyttöönotto mahdollistaisi yhteyksien vähimmäisnopeuden nostamisen yhden megabitin sekuntinopeudesta kymmeneen megaan. Tämän lisäksi odotellaan myös viraston selvitystä laajakaistayhteyksien yleispalvelun laajentamisesta vapaa-ajan asuntoihin, eli netti valtaa yhä vahvemmin myös kesämökkejä. Luokan priimukselle laiskanläksy? Molempien selvitysten taustalla on valtioneuvoston toukokuussa 2012 antama periaatepäätös laajakaistayhteyksien kehittämisestä. Hallituksen hädän ymmärtää, kun muistaa että useiden asiantuntijatahojen mukaan Suomi on jäämässä jälkeen laajakaistan kansainvälisestä kehityksestä. 1 / 2013 kita 17