KITA 1+2/2015 - Page 24

TALOYHTIÖSSÄ TAPAHTUU Palstalla yhteistyökumppanimme kertovat toiminnastaan. SYNERGIA TUO SÄÄSTÖJÄ LAAJASALON YHTEISREMONTISSA TEKSTI JA KUVA: MERJA KIHL JA ARI MONONEN Borgströminkuja 4:ssä Helsingin Laajasalossa sijaitsevan AsuntoOy Säästösalon yhtiökokous hyväksyi 13.3.2014 kiinteistön lvis-peruskorjauksen aloittamisen. Hankkeen pääurakoitsijaksi valittiin EMC Emator Oy. Saneeraus toteutetaan yhteishankkeena Borgströminkuja 1:n kiinteistön, Asunto Oy Laajakummun kanssa. LVI-suunnittelija Eero Ryysy ja projektipäällikkö Juha Räisänen ryhmäkorjaushankkeen maisemissa: taustalla vasemmalla Säästösalon ja oikealla Laajakummun kiinteistö. JO ALKUVAIHEESSA Borgströminkuja 1:n ja 4:n talo- ”Jo aiemmin yhtiöiden välillä on ollut monenlaista yhteis- yhtiöissä todettiin, että yhtiöillä oli yhteistä tahtoa ja synergiaa työtä, muun muassa yhteinen talonmies”, As.Oy Säästösalon ryhmäkorjaushanketta varten. hallituksen puheenjohtaja Jorma Rissanen kertoo. ”Yhteistyöstähän oli taloyhtiöille vain hyötyä, eikä mitään Molemmissa taloissa oli tehty putkien kuntotutkimus jo lisäkustannuksia”, toteaa molempien kiinteistöjen isännöitsijä 2005. Tutkimus osoitti, että remontti kannattaisi tehdä kum- Erkki Jokela. massakin talossa suunnilleen samaan aikaan. Hankkeen alkuvaiheissa pidettiin 3–4 yhteiskokousta talo- Hankesuunnittelu käynnistyi syksyllä 2012. Varsinaiset yhtiöiden kesken. Suunnittelijan ja projektipäällikön valinta remontit lähtivät käyntiin kesällä 2014 lähes samaan aikaan tehtiin yhteisvoimin. molemmissa taloyhtiöissä, Säästösalossa noin viikkoa ennen Kumpikin hankkeessa mukana oleva kiinteistö rakennettiin 1960-luvulla. Asunto-Oy Säästösalon pitkässä, L:n muo- kuin Laajakummussa. ”Urakoitsija valittiin perinteiseen tapaan tarjouskilpailun toisessa asuintalossa on kolme asuinkerrosta ja 106 asun- perusteella. Itselläni oli entuudestaan kokemusta Degerön ryh- toa. Viereisessä Asunto Oy Laajakummun korkeammassa ja mäkorjaushankkeesta”, isännöitsijä Jokela mainitsee. lyhyemmässä talossa on neljä asuinkerrosta ja 60 asuntoa. Isännöitsijä Erkki Jokelalla on yli 20 vuoden isännöintikokemus molemmissa taloyhtiöissä. Molemmilla hankkeilla on erilliset työnjohtajat ja rakennusporukat. ”Urakoitsijasta riippuen eri taloyhtiöiden hankkeet olisi voitu