HR viesti 5/2015 | Page 43

NÄKÖKULMA Juha Arikoski Johtaja, Leadership Development MIF www.mif.fi Psykologi (PsL) Juha Arikoskella on yli 20 vuoden kokemus yritysten, julkisen ja kolmannen sektorin esimies-, asiantuntija-, työyhteisö- ja johtoryhmävalmennuksista, työnohjauksesta ja coachauksesta. Juha valmistui johdon ja esimiesten työnohjaajaksi (STOry) JTO:lta 2001 ja on kouluttanut työnohjaajia vuodesta 2003. Hän on tietokirjailijana tuottanut julkaisuja mm. muutoksen johtamisesta. Jyväskylän yliopistossa Juha tutki oppimisen hermostollista perustaa. Vapaa-aikanaan Arikoski toimii Sukuseurojen keskusliiton hallituksen puheenjohtajana, kouluttaa reserviläisjohtajia sekä soittaa vetopasuunaa ja toimii vokalisti-rumpalina rock-kokoonpanossa. TYÖNOHJAUS ON ENERGIAN SUUNTAAMISTA ORGANISAATION PERUSTEHTÄVÄN TUTKIMISEEN, TUKEMISEEN JA KEHITTÄMISEEN Työnohjausta alettiin hyödyntämään Suomessa kirkon ja terve- kuussa 2016 käynnistyy MIF Oy:n 21. johdon ja esimiesten ydenhuollon henkilöstön parissa 1970-luvulla. Nykyisin työn- työnohjaajien kaksivuotinen ja STOryn (Suomen työnohjaajat ohjaus on levinnyt laajalti myös yrityksiin. Pelkästään sairaus- ry) kriteerien mukainen koulutusohjelma. Moni ohjelmasta val- poissaolojen vähentyminen tekee työnohjauksesta kannatta- mistunut on kokenut tämän koulutusohjelman myös elämänsä van investoinnin, puhumattakaan työtapojen, -menetelmien ja syväluotaavimmaksi johtamisvalmennukseksi. yhteistyön kehittymisestä. Työnohjaajalla ei ole parasta ennen päiväystä. Mitä Coaching oli jokunen vuosi sitten huomattavasti seksik- monipuolisemman ja pidemmän työelämänkokemuksen työn­ käämpää kuin työnohjaus. Nykyisin organisaatioiden HR- ohjaaja omaa, sitä laadukkaampaa, levollisempaa ja vaikut- osaajat arvostavat myös työnohjausta halutessaan varmis- tavampaa työnohjauskin on. Työnohjaajan tehtävänä on oival- taa tärkeimpien osaajiensa työssä jaksamisen ja hiljaisen tie- luttaa ohjattava itse ratkomaan työhön liittyviä kysymyksiä. don jakamisen. Viimeaikoina työnohjausta on hyödynnetty Usein tähän riittävät työohjaukset yksinkertaisten perusvaatei- paljon asiantuntijatiimien yhteistyön kehittämisessä ja ristiriito- den, ajan, paikan ja rajojen noudattaminen. jen ennaltaehkäisyssä, toisinaan myös niiden selvittämisessä. Erityisen vaikuttavaa on yhdistää valmennusohjelma ja Työnohjauksessa tutkitaan mm. ohjattavien erilaista kuormittu- työnohjausprosessi. Yksink