HR viesti 4/2014 | Page 44

Oy Yritys Ab:hen on hankittu kymmeniä tuhansia euroja mak- mukaan noin viidennes kurssilaisista ottaa käyttöön koulutuk- sava uusi it-ratkaisu. Yritys hankkii myös koulutusta järjestel- sessa opitut uudet tavat tai työkalut. Kolme viidennestä kokei- män käyttöön – kaksi kertaa puoli päivää. lee uutta asiaa kerran tai pari, mutta luopuu siitä sitten. Yksi viidesosa ei edes kokeile. Salcom Groupin koulutusliiketoiminnan johtaja Risto Hännikäinen kertoo, että edellä mainittu esimerkki on suomalaisessa yritysmaailmassa surullisen taval- ”Tutkimuksen mukaan noin viidennes ottaa linen tarina. Koulutusta hankitaan jopa käyttöön koulutuksessa vain omatunnon puhdistamiseksi, jotta opitut uudet tavat tai voitaisiin sanoa, että onhan väki nyt kou- työkalut.” ”Julkisuudessa on puhuttu viime aikoina paljon epäonnistuneista it-projekteista. Oma arvioni on, että vähintään neljäsosassa pieleen menneistä caseista syynä ovat olleet ongelmat käyttöönotossa.” Salcom Group tarjoaa asiakkailleen lutettu. it-palveluja, it-perustan päälle Lyncin, ”Eikä pelkkä perinteinen koulutus riitä – ei edes siinä tapauksessa, että puhutaan järkevistä tuntimää- Yammerin, Confluencen ja Office 365:n kaltaisia tuottavuus- ristä. Ei riitä, että yksittäiset työntekijät osaavat käyttää järjes- alustoja ja palveluja, miten tuottavuusalustat saadaan todelli- telmää ja tietävät mitä nappeja pitää milloinkin painaa. Siitä seen hyötykäyttöön. on vielä pitkä matka siihen, että se otetaan tuottavaan käyttöön koko organisaatiossa.” Hännikäinen viittaa yhdysvaltalaisen professori Robert Brinkerhoffin High Impact Learning- tutkimuksiin. Niiden 42 HR viesti 4/2014 ”Erikoisosaamistamme on älykäs työ. Älykkäitä ratkaisuja pitää osata käyttää. Yksilön osaamisen rinnalle tarvitaan kaikkien sitoutumista jatkuvaan kehitykseen kohti älykästä organisaatiota”, Hännikäinen muotoilee.