HR viesti 4/2013 | Page 24

Kauppatieteen tohtori Marja Leppänen ei tuomitse kiirettä ilmiönä, sillä sopiva kiire vireyttää ja aktivoi ihmistä tehokkaaseen toimintaan. Ongelmana on kuitenkin negatiivinen, hallitsematon kiire, jota työyhteisöissä on nykyään aivan liikaa. Se heikentää työn laatua ja työhyvinvointia sekä jarruttaa oppimista. Leppästä työn, kiireen ja oppimisen välinen yhteys kiinnosti niin paljon, että hän päätti tehdä aiheesta väitöstutkimuksensa. Leppänen halusi löytää ne mekanismit ja tavat, joiden kautta kiire on yhteydessä työssä oppimiseen. ”Kiire murentaa työporukan yhteisöllisyyttä sekä uskallusta heittäytyä oppimisen edellyttämään epävarmuuteen.” Leppänen päätti lähestyä tutkimusongelmaa laadullisen tutkimuksen voimin, sillä hän halusi ymmärtää syvällisesti, mistä kiireen ja oppimisen keskinäisessä vuorovaikutuksessa oikein oli kyse. Haastattelututkimukseen Leppänen valitsi kolme ammattiryhmää, jotta hän pystyi tarkastelemaan asiaa mahdollisimman monipuolisesti. Henkilöstöjohtamisen asiantuntijat olivat tottuneet pohtimaan organisaation oppimiseen liittyviä asioita, joten tämä ryhmä oli luontevaa valita mukaan. Leppänen otti mukaan myös työssään kovaa aikapainetta kokevia julkisen sektorin hammashoidon ammattilaisia sekä kaupan alalla toimivia kiireisiä johtajia. ”Alun perin minun oli tarkoitus ottaa yhdeksi tutkimusryhmäksi telakkateollisuudessa työskenteleviä henkilöitä. Heil- risuhteessakin, myös työssä, kolmas lä oli kuitenkin niin kiire, etteivät he ennättäneet tutkimukseen pyörä ikään kuin ’leijuu’ kaikessa mukana osallistua.” ja hiertää alinomaa arjen sujuvuutta. Leppäsen mukaan suurin osa oppimisestakin tapahtuu arjessa, normaalien työpäi- Ajanhallinnan harha vien lomassa. Tai sen pitäisi tapahtua, jos sille annetaan riittä- Leppänen vertaa työn ja työntekijän suhdetta rassaavaa kiiret- västi aikaa. tä parisuhdetta koettelevaan kolmanteen pyörään. Kuten pa22 HR viesti 4/2013 Kun Leppänen tarkasteli työssä oppimiselle ja kiireelle omi-